30.03.2022
Tätä on odotettu! Jari ja Kati Tervo julkaisevat yhteisen teoksen syyskuussa

Kirjailijapariskunta Jari ja Kati Tervon on jo pitkään toivottu kirjoittavan yhdessä jotain. Nyt toiveisiin vastataan: Tervot julkaisevat syyskuussa teoksen siitä, miten nelijalkainen perheenjäsen muuttaa elämän. – Hän muistuttaa elämäni muita rakastettuja: kaikki, mitä hän tekee, on mielenkiintoista, Jari Tervo sanoo.

Tätä on odotettu! Jari ja Kati Tervo julkaisevat yhteisen teoksen syyskuussa

Kesällä 2020 Jari ja Kati Tervon kotiin saapuu borderterrierin pentu. Hän saa nimekseen Ukko. Ukko tutustuu ympäristöönsä, ottaa ja merkitsee sen omakseen. Hän rakastaa pöydänjalkoja ja kaivaa ylös kesämökin perustukset. Hän on vahva ja tunteikas, villi ja hellä. Hän tulee täysikasvuiseksi muttei koskaan aikuiseksi.

– Rakastuin yli kuusikymmenvuotiaana uudestaan. Niin teki myös Kati. Rakkautemme kohde oli runsaan kilon painoinen borderterrieripentu Ukko. Hän on originelli tapaus, joka nousee portaat niin kuin kaikki muutkin koirat, paitsi kolme viimeistä porrasta pylly edellä. Hän herää aamuisin aina hyvällä tuulella. Hän muistuttaa elämäni muita rakastettuja: kaikki, mitä hän tekee, on mielenkiintoista, Jari Tervo sanoo.

– Oli hämmästyttävän helppoa kirjoittaa yhdessä rakkaasta aiheesta. Kerromme elämästä Ukon kanssa kumpikin omasta vinkkelistämme. Pari kertaa syntyi kinaa, kunnon riitaa emme saaneet aikaan. Tämä oli hauska projekti, Kati Tervo kuvaa pariskunnan yhteistyötä.

Ukko on kirja ajasta, jota värittää uuden perheenjäsenen tuoma ilo ja toisaalta hidas toipuminen odottamattomasta sairaudesta. Se on kertomus siitä, miten yhteiselo koiran kanssa saa katsomaan uusin silmin ihmisen paikkaa maailmassa. Ennen kaikkea se on kertomus rakkaudesta.

Ukko ilmestyy 7.9.2022.

 

Liittyvät kirjailijat

Liittyvät teokset