"Miten on mahdollista, että maailma jatkaa eteenpäin, hengittää sisään ja ulos niin kuin aina, kun minun sielussani on alkanut päättymätön hajoaminen?" Adichie kysyy pohtiessaan, kuinka selvitä isän kuolemasta.
Yhdysvalloissa asuva tytär saa yhtäkkisen tiedon isänsä kuolemasta. Poikkeusaikojen vuoksi Nigeriaan ei kuitenkaan voi matkustaa – hautajaisia ei voida järjestää ja maailmalle levittäytynyt perhe joutuu suremaan etäisyyden päästä, puhelimen välityksellä. Suru valtaa mielen lisäksi myös ruumiin, se tuntuu särkynä lihaksissa ja painona rinnan päällä.
Adichie kirjoittaa menetyksestään hellästi ja raivokkaasti. Hetkittäin lauseiden rakosista pulppuaa kuitenkin myös nauru, joka osoittautuu erottamattomaksi osaksi surua.
Chimamanda Ngozi Adichie (s. 1977) on moninkertaisesti palkittu kirjailija ja Afrikan nykykirjallisuuden keskeisiä nimiä. Adichie kasvoi Nigeriassa Nsukkan yliopistokaupungissa. Nykyisin hän asuu osan ajastaan Yhdysvalloissa, missä hän opettaa kirjoittamista.
”Adichie sanoittaa tervetulleella, autenttisella äänellä kaikista universaaleimman tunteen, joka on samalla tunteista vältellyin.”
The Washington Post
