Supersuosittu pariskunta haluaa innostaa kirjoittamaan päiväkirjaa ohjaavien kysymysten avulla. Molemmat kirjoittavat aktiivisesti päiväkirjaa ja ovat huomanneet, miten kirjoittaminen auttaa omien ajatusten jäsentämisessä ja tukee mielen hyvinvointia.
Ilmestyy 2.7.2026
Haluaisitko pitää päiväkirjaa, mutta et tiedä mistä aloittaa? Mistä pitäisi kirjoittaa, ja miten tunteet saisi parhaiten sanoiksi?
Nuorten eniten fanittama pari, Helmi Kantola ja Santeri ”Santtu” Hänninen, on suunnitellut ohjatun päiväkirjan, jonka lempeät apukysymykset ja erilaiset täytettävät kohdat auttavat pysähtymään omien ajatusten äärelle ja jäsentelemään ne päiväkirjan sivuille.
Idean ohjattuun päiväkirjaan kaksikko sai huomattuaan, että Suomessa ei ollut saatavana ohjaavia kysymyksiä ja täyttöideoita sisältäviä päiväkirjoja. Hänninen ja Kantola tutustuivat konseptiin matkustaessaan Yhdysvalloissa, missä täytettäviä päiväkirjoja oli markkinoilla runsaasti. Matkalla Hänninen hankki kirjan ja alkoi kirjoittaa ylös ajatuksiaan.
”En ollut nuorempana koskaan pitänyt päiväkirjaa. Kun sitten aloin täyttää Jenkeistä ostamaani kirjaa aktiivisesti, huomasin jonkin ajan kuluttua, kuinka siitä oli ollut konkreettisesti apua. Kirjoittamisen kanssa vauhtiin päästyäni minulla on ollut paljon parempi fiilis itsestäni”, hän kertoo.
Kaksikko ajattelee, että omien ajatustensa ja tuntemustensa kirjoittamisesta ylös on ollut apua silloin, kun päässä on tuntunut raskaalta: samalla tavalla kuin parhaalle ystävälle puhumisesta tulee parempi olo, myös kirjoittaminen helpottaa.
Kantola ja Hänninen kokevat, että kirjoittaminen auttaa myös muistamisessa ja päivien jäsentelyssä. Kun jokaisesta päivästä kirjoittaa edes jotain ylös, tulee niiden äärelle pysähdyttyä – ehkä niistä myös jää enemmän mieleen kuin ilman päiväkirjan pitämistä.
Onnea on… -kirjan tavoitteena on myös kannustaa löytämään jokaisesta päivästä jotakin hyvää. Valmiit kysymykset kehottavat esimerkiksi miettimään joka päivä kolme pientä asiaa, joista on kiitollinen.
Kirja on haluttu tehdä helposti täytettäväksi kaikenikäisille. Hännisen ja Kantolan tavoitteena on, että myös heidän omaa ikäluokkaansa olevat nuoret aikuiset voisivat intoutua kirjoittamaan päiväkirjaa riippumatta siitä, ovatko he aiemmin sitä tehneet.
Helmi Kantola ja Santeri Hänninen ovat yksi nuorten eniten seuraamista vaikuttajapareista. Heidät tunnetaan huumori- ja lifestyle-aiheisiin keskittyneinä hyvän mielen sisällöntuottajina, joilla on satoja tuhansia aktiivisia seuraajia. Molemmat ovat julkaisseet myös kirjoja ja näytelleet elokuvassa.
Haastattelu- ja arvostelukappalepyynnöt sekä lisätiedot: anni.gullichsen@otava.fi
Viestisi
Lisää kommentti