25.08.2021
Vetävä tositarina ruotsalaisesta vapaaehtoisesta Suomen sisällissodassa

”Ihmetyttää, mitä Suomessa oikein tapahtui vuonna 1918. Miksi vaari lähti sinne? Ja miksei hän koskaan kertonut mitään? Minun on pakko saada tietää enemmän Värmlannin ruukin pikkupojasta, joka menetti työnsä, maineensa, kunniansa ja tulevaisuutensa.”

Vetävä tositarina ruotsalaisesta vapaaehtoisesta Suomen sisällissodassa

Jakob Lind: Isoisän pistooli – Tositarina häpeästä, rakkaudesta ja fiaskosta Suomen sisällissodassa

Ilmestyy 1.9.2021

 

Mies löytää isoäitinsä jäämistöstä pistoolin, johon on kaiverrettu ”1918”. Pistooli on kuulunut isoisälle, mutta isoäiti on piilottanut sen muovipussissa kaappikelloon madeirapullon kanssa.

Mies ryhtyy tutkimaan isoisäänsä, jonka kohtalo oli suvussa ollut vaiettu salaisuus. Paljastuu asioita yksi kerrallaan. Isoisä on tehnyt hirvittävän virheen toisensa perään. Mitä mies on perinyt isoisältään? Jakob Lindin teos Isoisän pistooli on kiehtova sekoitus historiankirjoitusta, sukutarinaa ja henkilöön liittyvää mysteerikertomusta. Arvoituksen palaset loksahtelevat paikoilleen sitä mukaa, kun Lind sukeltaa syvemmälle aiheeseensa. 

”Tässä kirjassa kerrotaan turhamaisesta miehestä, isoisästäni Hjalmar Frisellistä, joka oli äitini isä ja minun vaarini. Turhamaisuus käy herkästi hermoille, mutta enimmäkseen kirjassa puhutaan häpeästä ja jonkin verran kunniastakin, vaikka sitä sanaa ei taida kukaan enää tuntea. Kaikki johtajat voivat sortua virheisiin, mutta harva niin perusteellisesti kuin vaarini. Hän oli ruotsalaisen prikaatin komentaja Suomen sisällissodassa keväällä 1918, ja se mitä silloin tapahtui tuhosi hänen elämänsä, ja monien muidenkin. Mutta suunnatessani aseen mummini peiliä kohti en vielä tiennyt siitä mitään. Ei sitä tiennyt kukaan muukaan.”

”Eniten olen kuitenkin vaikuttunut siitä, kuinka elävästi [Jakob Lind] kuvaa Suomen sisällissotaa vuonna 1918. On vaikeaa laskea kirjaa käsistään. — Voin vain onnitella lukijaa, jolla on vielä tämä matka edessään.” – Philip Teir, Dagens Nyheter

 

Lisätiedot, arvostelukappaleet ja haastattelupyynnöt: hanna-leena.soisalo@otava.fi