Topelius on Suomen Nuorisokirjailijat ry:n jakama palkinto ansiokkaalle nuortenkirjalle. Palkinto myönnetään vuonna 2019 julkaistulle teokselle.
Topelius-voittaja Briitta Hepo-oja: Suomea lohikäärmeille
Perustelut:
Ajankohtaiseen yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen pureutuva nuortenromaani kuvaa luokkataustojen merkitystä. Kirja kertoo 2000-luvun vaihtoehtoisesta Suomesta, jota hallitsevat kuninkaalliset ja rikkaat aateliset. Tavallinen kansa elää köyhyydessä, ja tasavaltaa kannattavat anarkistit terrorisoivat maata.
Luonnonuskonnot ja kansanparannus ovat ihmisten arkipäivää teknologian ohella. Lyseota käyvä Tim saa lahjaksi pienen ja kurittoman lohikäärmeen. Kohtalo johdattaa heidät yhteen tarkkaa ritariperinnettä noudattavan Lynxin kanssa. Romanttisia elementtejä sisältävä jännitysfantasia Suomen vaihtoehtohistoriasta kiehtoo kekseliäisyydellään. Kutkuttavasti kesken jäävä tarina nuorten elämästä saa lukijan odottamaan kiihkeästi jatkoa.
Palkintoraatiin kuuluivat tutkija, tietokirjailija ja raadin puheenjohtaja Sara Kokkonen, kirjastovirkailija Marjo Hämäläinen sekä luokanopettaja Matias Laivamaa.
Briitta Hepo-oja (s. 1988) on kotoisin Kuusamosta mutta asuu nykyään Helsingissä. Hän on valmistunut Oulun yliopistosta filosofian maisteriksi pääaineenaan kirjallisuus. Häneltä on julkaistu kolme teosta lapsille ja nuorille. Kirjoittamisen lisäksi Briitta Hepo-oja pitää vaeltamisesta, piirtämisestä, kissoista ja valoisista kesäöistä.