12.01.2019
Toimistotyöläisten suosikkisarjakuva B. Virtanen siirtyy Otavalle

Ilkka Heilän luoma B. Virtanen -sarjakuva täyttää tänä vuonna 30 vuotta.

Toimistotyöläisten suosikkisarjakuva B. Virtanen siirtyy Otavalle

Ensimmäinen Otavan julkaisema albumi on nimeltään Ajasta jäljessä ja se ilmestyy elokuussa 2019.

B. Virtanen on satiiri erityisesti toimistotyöstä ja hierarkkiseen johtamiseen perustuvasta yrityskulttuurista. B. Virtanen -nimisestä päähenkilöstä kertova arkistrippi ilmestyy tällä hetkellä yli kolmessakymmenessä sanomalehdessä ja sunnuntaisarja viidessätoista. Aikakauslehti Seura julkaisee sille erikseen räätälöityä sunnuntaisarjaa.

”B. Virtanen aloitti suomalaisen strippisarjakuvan kultakauden, joka edelleen jatkuu sanomalehtien ja kokoelmien sivuilla”, Otavan toimitusjohtaja Pasi Vainio toteaa. ”B. Virtanen on suvereeni tutkielma arjen sankarista, jonka vastoinkäymisiin voimme eläytyä ja jonka epäonnelle saamme nauraa myötätuntoisesti.”

Toimistotyöläisten elämästä kertovat stripit ovat ilmestyneet suomalaisissa lehdissä vuodesta 1989 lähtien. Ensimmäinen B. Virtanen -albumi ilmestyi vuonna 1997 Arktisen Banaanin julkaisemana.