31.05.2023
Sukella tunteiden maailmaan somevaikuttaja Tinken kanssa! Väritä tunteesi -kirjassa pääsee tutustumaan itseensä värien avulla

Suositun tubettajan ja sirkusartistin värityskirjassa värit johdattavat tunteiden maailmaan.

Sukella tunteiden maailmaan somevaikuttaja Tinken kanssa! Väritä tunteesi -kirjassa pääsee tutustumaan itseensä värien avulla

Miltä sinusta tuntuu ilo tai viha? Minkä värisinä koet erilaiset tunteet?

Somevaikuttaja Tinken värityskirjassa tunteita käydään läpi fantasiamaailmaan sijoittuvien kuvien sekä pohdiskelevien tekstien kautta. Väritä tunteesi -kirjassa on mukana 23 tunnetta, kuten ilo, pelko ja suru.

Kirjaan upotetuilla QR-koodeilla pääsee myös katsomaan videoita, joissa Tinke ja hänen isoveljensä, itsetuntemuskouluttaja Olli Anetjärvi keskustelevat kirjassa käsiteltävistä tunteista.

Tinke tunnistaa oppineensa lapsuudesta ajattelutavan, jossa ilo oli ainoa sallittu tunne. Nyt aikuisuudessa hän on käsitellyt tunneasioita yhdessä veljensä kanssa, ja heidän tunnekeskusteluidensa pohjalta syntyi idea yhteisestä kirjasta. Lahjakkaana piirtäjänä Tinke vastaa kirjan väritettävien kuvien piirtämisestä, ja veli Olli on kirjoittanut tekstit.

”Uskon, että ihmiset näkevät tunteet eri väreillä. Tunteita voi opetella monilla eri tavoilla, ja kuvien värittäminen voi auttaa itselle vaikeampien tunteiden tunnistamisessa”, Tinke kertoo.

Tinke eli Tiina-Maija Anetjärvi on pelitubettaja, vlogaaja ja sirkusartisti, jonka Youtube-kanavalla on lähes 100 tuhatta seuraajaa. Pelaamisen lisäksi Tinkeä kiinnostavat muun muassa piirtäminen, sirkus ja tavallisen arjen tunteiden kirjo. Olli Anetjärvi on Tinken isoveli ja itsetuntemuskouluttaja.

Väritä tunteesi ilmestyy 6.7.2023.

Haastattelupyynnöt, arvostelukappaleet ja lisätiedot: anni.gullichsen@otava.fi