Outi Pakkanen on jännityskirjallisuutemme valovoimaisimpia tähtiä ja tunnetaan etenkin Helsinkiin sijoittuvista jännitysromaaneistaan, joiden päähenkilö on graafikko Anna Laine. Syyskuun lopussa ilmestyvä Pullonkerääjä on Pakkasen 30. romaani. Siinä sukusalaisuudet paljastuvat julmasti yöllisessä tarinassa.
Sateinen, pimeä marraskuu ei haittaa Isabella Haapasta. Hän rakastaa puistoja, joiden varjoissa voi tarkkailla ihmisiä. Usein hän havaitsee pitkän, laihan pojan keräilemässä pulloja ja tölkkejä. Pojan mustaa maskia koristaa luurangon kuva. Kuka nuorimies oikein on? Sen Isabella tahtoo selvittää.
17-vuotias Amos Skog haaveilee kuvataiteilijan urasta, mikä ei puhuttele hänen menestyneitä vanhempiaan. Isoisä, vanha teollisuusneuvos, on hänen tärkein ihmisensä.
Kertomuksen käänteissä on mukana Anna Laine, joka on ison ratkaisun kynnyksellä. Mutta siitä ei mäyräkoira Justiina tiedä mitään.
Outi Pakkanen (s. 1946) on suomalaisen jännitykirjallisuuden suurimpia tähtiä. Koulutukseltaan hän on ekonomi. Pakkasen keskeisin romaanihahmo on rikoksia ratkova helsinkiläisgraafikko Anna Laine, joka seuraa silmä kovana myös kaupunkikuvan muutoksia. Jännitysromaaneiden lisäksi Pakkanen on julkaissut elämäkerrat Emmi Jurkasta ja Aino Acktésta.
Pakkasen jännäreitä on käännetty tähän mennessä saksaksi ja tsekiksi. Hän on saanut Suomen Dekkariseuran Hornanlinna-kunniakirjan pitkäaikaisesta urastaan. Vuonna 2010 Stadin Slangi -yhdistys valitsi hänet myös Stadin friiduksi.
Pullonkerääjä ilmestyy 29.9.2022.
Haastattelupyynnöt ja pdf-vedokset: jenni.heiti@otava.fi
Sähköiset ja fyysiset arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi