08.02.2023
Philip Teirin Neitsytpolusta elokuva

Tuotantoyhtiö Rabbit Films on ostanut oikeudet Philip Teirin vuonna 2020 ilmestyneeseen romaaniin Neitsytpolku. Teir on kirjoittanut myös elokuvan käsikirjoituksen.

Philip Teirin Neitsytpolusta elokuva

– Neitsytpolku on yhtä aikaa sekä romanttinen kuvaus rakastumisesta että riipivä kuvaus erosta. Se yhdistelmä viehätti minua, Rabbit Filmsin tuottaja Minna Haapkylä kertoo.

– Näin kirjan jo lukiessa kuvina edessäni. Henkilöhahmot ovat samastuttavia ja koskettavia. Kerronta on mukaansatempaavaa ja elokuvallista. Lisäksi siinä on isona elementtinä, ikään kuin yhtenä henkilönä, Helsinki ja sen ihanat kadut, vesisateet, pakkaset ja raitiovaunujen kolina.

Myös elokuvakäsikirjoituksen on kirjoittanut kirjailija Philip Teir

– Kirjoitan romaaneissani melko selkeitä kohtauksia ja runsaasti dialogia, joten käsikirjoituksen kirjoitusprosessi ei ollut kovin erilainen romaanin kirjoittamiseen verrattuna. Käsikirjoituksen tekninen toteuttaminen on kuitenkin huomattavasti erilaisempi prosessi. Pitää olla mahdollisimman selkeä ja konkreettinen siitä, mitä kuvassa näkyy. Kaikki ylimääräinen pitää riisua pois, Teir kuvaa.

– Minun piti karsia paljon pois ja lisätä uusia kohtauksia. Tärkeintä oli kerronnan rytmin säilyttäminen.

Vuonna 2020 julkaistu Neitsytpolku on kuvaus Richardista ja Paulasta, jotka tapaavat pikkujouluissa. Illan mittaan jotakin tapahtuu heidän välillään, mutta kestää vuoden ennen kuin he kohtaavat uudelleen.

Richard on päättänyt panostaa perhe-elämään Sonjan kanssa. Silti hänen ja Paulan välille kehkeytyy ystävyys, joka syvenee kohti jotakin muuta. Paula on vanhempi, Paula on kiinnostava. Richard on yhä pahemmin solmussa tunteidensa kanssa. Neitsytpolku on kuvaus aluista, lopuista, intohimosta joka syttyy vähitellen sekä siitä, kun löytää itsensä myrskyn silmästä ja joutuu kysymään: Miten haluan elää? Mihin minulla on oikeus?

Tiedustelut ja haastattelupyynnöt: jenni.heiti@otava.fi