24.10.2018
Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia -romaaniin pohjautuvan näytelmän liput viedään käsistä – Lisänäytäntöjä kevätkaudelle

Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia -menestysromaaniin (2014) pohjautuva näytelmä saa ensi-iltansa Kansallisteatterissa 16. marraskuuta. Näytelmä on noussut yleisön suosioon jo ennen kantaesitystään, sillä syyskauden näytännöt on jo loppuunmyyty. Kansallisteatteri on lisännyt suuren kysynnän vuoksi näytäntöjä myös kevätkaudelle.

Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia -romaaniin pohjautuvan näytelmän liput viedään käsistä – Lisänäytäntöjä kevätkaudelle

Kissani Jugoslavia -näytelmän kevätkauden lisänäytäntöjen liput tulevat Kansallisteatterin mukaan myyntiin torstaina 25. lokakuuta.

”Olemme iloisia ja otettuja esityksen ennakkosuosiosta. Näyttämösovituksen takana on hieno työryhmä, ja on merkittävää, että alkuperäisteoksen tapaan se on herättänyt yleisössä näin valtavasti mielenkiintoa”, Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho iloitsee.

Näyttämöteos seuraa erään perheen kohtaloita Suomessa ja Kosovossa usealla aikatasolla. Johanna Freundlichin ohjaama, maagisen realismin ja absurdin komedian sävyttämä esitys on rujonkaunis kasvutarina eri kulttuurien ja identiteettien väliin jäävistä ihmisistä, kiperistä perhesuhteista sekä oman paikan, minuuden ja rakkauden löytämisestä.

Näytelmän rooleissa nähdään Toni Harjajärvi, Petri Liski, Sari Puumalainen ja Ville Tiihonen.

Statovcin Kissani Jugoslavia -romaani on noussut arvostelumenestykseksi Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa. Romaanin oikeudet on myyty johtaville kustantamoille ympäri maailman, ja se julkaistiin englanniksi viime vuonna. Statovci siirtyi tänä vuonna ensimmäisenä suomalaisena kirjailijana maailman arvostetuimpia kirjailijoita edustavaan Wylie-kirjallisuusagentuuriin. Wylie edustaa muun muassa Orhan Pamukia, Bob Dylania ja José Saramagoa.

Statovcin toinen romaani, Tiranan sydän, julkaistaan englanniksi huhtikuussa 2019 nimellä Crossing.

Lisätiedot:

Otava:

Viestintäpäällikkö Piia Väisänen,  p. 050-5204699, piia.vaisanen@otava.fi

Kansallisteatteri:

Viestintäpäällikkö Linda Lopperi, p. 050 540 5062, linda.lopperi@kansallisteatteri.fi

 

https://kansallisteatteri.fi/esitys/kissani-jugoslavia/

https://otava.fi/kirjat/9789511269786/

https://otava.fi/uutiset/2018/pajtim-statovci-ensimmaisena-suomalaiskirjailijana-maailman-arvostetuimpia-kirjailijoita-edustavaan-wylie-kirjallisuusagentuuriin/

https://www.penguinrandomhouse.com/books/568166/crossing-by-pajtim-statovci/9781524747497/

Pajtim Statovci:

Kirjailijakuva: tiedotteen liitteenä (kuvaaja: Pekka Holmström)

https://pajtimstatovci.org/

twitter.com/pajtimstatovci

instagram.com/pajtimstatovci/