03.03.2022
Pää pilvissä, kiviä kengissä tarjoaa koskettavia, kiehtovia ja samaistuttavia kertomuksia pyhiinvaelluksilta

Pyhiinvaeltaa voi myös saunaan taivaallisille löylyille, kalmistojen rauhoittavaan hiljaisuuteen, rannoille, luoliin, pelien tai taiteen äärelle. Annina Holmbergin ja Johannes Lahtelan uutuuskirjassa “Pää pilvissä, kiviä kengissä” kirjoittajat kertovat omia kokemuksiaan pyhiinvaelluksilta ja käyvät dialogia elämän tärkeistä kysymyksistä pilke silmäkulmassa.

Pää pilvissä, kiviä kengissä tarjoaa koskettavia, kiehtovia ja samaistuttavia kertomuksia pyhiinvaelluksilta

Pyhiinvaellusta pidetään helposti hartaana ja hiljaisena tapahtumana, vaikka se on usein jo fyysisesti rankkaa ja haastaa kulkijan mielen. Päämäärä, jota kohti kuljetaan, saattaa paljastua aivan erilaiseksi kuin odotuksissa, ja kuten luostareissa kilvoitelleet tietävät, myös kiusaaja viihtyy pyhyyden liepeillä. Pyhiinvaelluksia tehdään yksin ja yhdessä, itseen ja kauas, isoissa ja pienissä ryhmissä, opastettuna ja omatoimisesti, arkiseen tai pyhään kohteeseen. Osa lähtee mukaan silkkaa uteliaisuuttaan, osa syvällisemmin toivein. Varmaa on vain, että jokainen tulee yllättymään, ja kotiinpaluu on aina erilainen kuin menomatka. 

Annina Holmbergin ja Johannes Lahtelan kirja kokoaa yhteen tarinoita ja kokemuksia pyhiinvaelluksista, joille he ovat sekä yhdessä että erikseen osallistuneet. Teos käsittelee lämmöllä elämän tärkeitä kysymyksiä, jotka ovat usein vaellusten syinä, mutta tekee myös kevyempiä irtiottoja kuvatessaan odottamattomia ja hullunkurisia sattumuksia.  

Hengellisen aspektin rinnalle nousevat myös kulttuuriset ja paikoin jopa viihteelliset ulottuvuudet: Dostojevskin pohdinnat, Šiškinin maisemamaalaukset Laatokan Valamosta, Kummisetä-trilogian ja Sound of Musicin kuvauspaikat, Draculan ja mustalaisleirin kohtaaminen Karpaattien vuoristossa, saunan apu matkalla omien mörköjen maailmaan.   

Kirja ei tarjoa valmiita vastauksia tai malleja, mutta esittää vaihtoehtoja ja näyttää, kuinka arki ja pyhyys voivat kohdata.

Annina Holmberg (s. 1964) on nuorena ortodoksiseen kirkkoon liittynyt kirjailija ja käsikirjoittaja. Teatteriperheen tyttären laaja tuotanto ulottuu lasten- ja nuortenkirjoista televisiosarjoihin ja kertoviin tietokirjoihin. 

Johannes Lahtela (s. 1975) on taiteilijaperheen kasvatti, teatteritaiteen maisteri sekä ortodoksipappi. Hänen esikoiskirjansa Samuli: Pimeydestä valoon ilmestyi syksyllä 2021.  

 

Teos on arvostelu- ja käsittelyvapaa 23.3.  

Pää pilvissä, kiviä kengissä ilmestyy painettuna, e-kirjana sekä tekijöiden itsensä lukemana äänikirjana.  

Tekijöiden haastattelupyynnöt ja kirjan pdf-vedokset: adele.couavoux@otava.fi 

Painetut ja sähköiset arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi