28.01.2020
Otava lahjoittaa 10 000 euroa pakolaislapsille – melkein joka viides maailman lapsista elää konfliktialueella tai sen varjossa

Maailmassa on tällä hetkellä noin 50 miljoonaa liikkeellä olevaa lasta. Yli puolet heistä, arviolta 28 miljoonaa, on paennut väkivaltaista konfliktia tai turvattomuutta. Näitä lapsia auttaakseen Otava lahjoittaa Steve Tasanen Lapsi I -teoksen myynnistä 10 000 euroa Pelastakaa Lapset ry:lle.

Otava lahjoittaa 10 000 euroa pakolaislapsille – melkein joka viides maailman lapsista elää konfliktialueella tai sen varjossa

Steve Tasanen Lapsi I -nuortenromaanissa (2019) joukko paperittomia lapsia on jumissa pakolaisleirillä. Heillä jokaisella on tarinansa, mutta ilman todisteita kukaan ei usko heitä. Edes nimiä heillä ei enää ole. Lapset ovat kuitenkin löytäneet uuden perheen toisistaan. Lumoava kerronta herättää eloon maailman, joka tylystä todellisuudesta huolimatta on täynnä leikkiä, mielikuvitusta, välittämistä ja toivoa.

Otava lahjoittaa 5 euroa jokaisesta vuonna 2019 myydystä Lapsi I -kirjasta Pelastakaa Lapset ry:n hätäapurahastoon. Yhteensä lahjoitus on 10 000 euroa.

– Lapset ovat lapsia riippumatta siitä, mihin he ovat syntyneet tai millaisissa olosuhteissa he lapsuuttaan elävät, lasten- ja nuorten kirjallisuuden kustannusjohtaja Kaisu-Maria Toiskallio Otavalta kertoo.

– Steve Tasanen Lapsi I kertoo tämän karun kauniilla tavalla ja auttaa näkemään pakolaislasten hädän, mutta myös sen, miten lapset näissäkin rankoissa olosuhteissa löytävät leikin, ystävyyden ja toivon.

Lahjoituksella Otava haluaa auttaa konkreettisesti pakolaislapsia ja Pelastakaa lapset ry:tä korvaamattoman tärkeässä työssä.

– Niin kuin kaikilla lapsilla, myös pakenemaan joutuneilla lapsilla on unelmia ja toiveita tulevaisuudelle. Meidän työmme tavoitteena on auttaa näitä lapsia paitsi selviytymään, myös kasvamaan ja kehittymään, jotta heilläkin olisi mahdollisuus tavoitella unelmiaan, erityisasiantuntija Eveliina Viitanen Pelastakaa Lapset ry:stä sanoo.

Arvostelukappaleet Lapsi I -kirjasta: Hannele Tavi hannele.tavi@otava.fi puh. 044 5312225

 

Liittyvät kirjailijat

Liittyvät teokset