06.08.2018
Otava julkaisee kirjan Thaimaan uskomattomasta pelastusoperaatiosta ja sankarisukeltaja Mikko Paasista

Otava julkaisee kirjan koko maailmaa kuohuttaneesta Pohjois-Thaimaan luolaoperaatiosta ja 13 hengen pelastustehtävästä. Suomalainen tekniikkasukeltaja Mikko Paasi oli yksi operaatioon osallistuneista sukeltajasankareista. Sukellus valoon – Mikko Paasi ja uskomaton pelastusoperaatio ilmestyy marraskuussa 2018.

Otava julkaisee kirjan Thaimaan uskomattomasta pelastusoperaatiosta ja sankarisukeltaja Mikko Paasista

Koko maailma seurasi henkeään pidätellen heinäkuista jännitysnäytelmää, jossa pelastettiin 12 loukkuun jäänyttä poikaa sekä heidän valmentajansa. Tekniikkasukeltaja Mikko Paasi palaa Sukellus valoon -kirjassa Thaimaan Tham Luangin luolaan ja 17 päivän mittaiseen uskomattomaan operaatioon. Kirja on lisäksi läpileikkaus Mikon värikkääseen ja traagiseenkin elämään ja syihin, miksi pienen lapsen isästä tuli oman henkensä riskeeraava auttaja. 

”Olen käynyt läpi uskomattoman seikkailun, jota en ehkä itse vielä ihan täysin ymmärräkään. Kun Otava ehdotti yhteistyötä, tuntui oikealta pukea kirjan muotoon kokemukset operaatiosta ja palata samalla taaksepäin omassa elämässä ja käsitellä asioita, jotka ovat tuoneet minut tähän”, Mikko Paasi toteaa.  

”Tarina operaation kulisseista saa ihon kananlihalle. Kaikkine vaiheineen tämä on yksi aikamme jännittävimpiä ja koskettavimpia pelastustarinoita”, iloitsee Otavan kustannusjohtaja Eva Reenpää. 

Teoksen kirjoittaa Johanna Elomaa, joka on kirjailija ja vapaa toimittaja. Elomaan toinen romaani Kaipuun väri on sininen (Kosmos) ilmestyy elokuussa 2018.  

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: adele.couavoux@otava.fi p. 045 142 5272