23.03.2018
Otava julkaisee Jari Tervon kirjoittaman elämäkerran Vesa-Matti Loirista

Jari Tervo kirjoittaa kauan odotetun elämäkerran taiteilija Vesa-Matti Loirista. Kirja ilmestyy syksyllä 2019 Otavan kustantamana. Vesa-Matti Loirin ainutlaatuinen taiteilijaura on jatkunut viisikymmentäkuusi vuotta, Mikko Niskasen Pojat-elokuva ilmestyi 1962.

Otava julkaisee Jari Tervon kirjoittaman elämäkerran Vesa-Matti Loirista

”Ehdotin Vesa-Matti Loirille elämäkerran kirjoittamista neljä vuotta sitten. Taiteilija kieltäytyi. Tunsin häntä sen verran, etten ryhtynyt taivuttelemaan. Vaarana oli, että hän sanoo kovalla äänellä: EI. Silloin kieltäytyminen on lopullinen. Jätin miehen kypsymään omaan liemeensä. Viime vuoden talvena Loiri soitti: tehdään nyt se kirja. Nyt sitä on tehty jo jonkin aikaa”, kertoo Jari Tervo.

 

”Haastattelen myös Loirin elämään kuuluvia tai sitä läheltä liipanneita ihmisiä. Haastattelujen lisäksi koluan arkistot, kuuntelen musiikit, katson elokuvat, tutkin televisiotallenteet ja perehdyn roolien taustoihin. Taiteilijan elämän naiset pääsevät ääneen”, Tervo jatkaa.

 

”Syytän Jari Tervoa kaikesta. Kieltäydyin jo kerran. Mutta pitkään ja hartaasti mietittyäni päätin kertoa Jarille kaiken. Kenenkään muun mukaan en olisi lähtenyt”, kertoo Vesa-Matti Loiri.

 

Jari Tervon jäljittelemätön ilmaisu yhdistettynä Vesa-Matti Loirin ainutlaatuiseen elämään synnyttää taiteilijaelämäkerran, jollaista ei ole ennen Suomessa nähty. Olemme riemuissamme, että saamme julkaista rakastetun kansansuosikin koko tarinan”, iloitsee Otavan kustannusjohtaja Eva Reenpää.

 

Lisätietoja: Kustannusosakeyhtiö Otava, viestintäjohtaja Kirsi Tähjänjoki, kirsi.tahjanjoki@otava.fi puh. 040-725 5374