Hallikaisen toinen romaani sijoittuu laman jälkeiseen Itä-Helsinkiin vuosina 1996–2005 ja kuvaa luokkayhteiskunnan vaikutusta lapsen ja nuoren psyykkiseen, seksuaaliseen ja henkiseen kehitykseen. Kihisevä kasvukertomus tempaa lukijan tv-ruudun kajoon ja itähelsinkiläisen peruskoulun käytäville.
”Televisio on yöllä kirkas kuin taivas päivisin ja ihan samanvärinen.” Poika jää yksin kotiin laman jälkeisessä lähiössä. Hän ahmii yöt herkkuja, katsoo videoita ja yrittää muodostaa yhteyttä tuonpuoleiseen. Puberteetin tärisyttämä keho kantaa häiritseviä arvoituksia sisällään ostoskeskuksen läpi kouluun, missä poika saa kokea ihastumisen huumaavan draaman ja pakokauhun kiihtyvien luokkaerojen puristuksessa.
Hypertarkasti ja intensiteetillä loihdittu kasvutarina avautuu päihdyttäväksi labyrintiksi, joka kuhisee pelkoja, julmuuksia, ihmeitä ja haluja.
– Oma isäni kuoli, kun olin 13. Isäni kuoli päihderiippuvaisena diabeetikkona, ja siksi sanon hänen kuolleen köyhyyteen. Vuotta myöhemmin, kun isäni äiti menehtyi, koko isän puoli suvustani oli kuollut. Olen viimeinen Hallikainen, Niko Hallikainen sanoo.
– Koen poikkeukselliseksi sen, että olen kasvanut nuoruuteni ja aikuisuuteni tilanteessa, jossa jono hautaan edelläni on näin pelottavan olematon. Kirjoitin Suuren Märän Salaisuuden halusta kuvata, miltä olemassaolo tuntuu tällaisesta kokemuksesta käsin.
Niko Hallikainen on itähelsinkiläinen kirjailija ja esitysrunoilija, joka kirjoittaa proosaa suomeksi ja esitysmuotoista runoutta englanniksi. Hänen sooloesityksiään on nähty mm. Kiasman ja Flow Festivalin ohjelmistoissa. Hallikaisen esikoisromaani Kanjoni sai haltioituneen vastaanoton ja tuli kolmanneksi Helsingin Sanomien kirjallisuuskilpailussa.
