01.02.2018
Moreenilta viisi uutta käsityökirjaa keväällä – suomalaisten rakkaus villasukkiin ei ota laantuakseen

Moreeni julkaisee keväällä viisi käsityökirjaa, joista löytyy iloa ja haastetta sekä aloitteleville että kokeneemmillekin käsitöiden ystäville.

Moreenilta viisi uutta käsityökirjaa keväällä – suomalaisten rakkaus villasukkiin ei ota laantuakseen

Suomalaisten rakkaus villasukkiin ei näytä laantumisen merkkejä. Niina Laitisen “Villasukkien vuosi” on noussut mielettömäksi ilmiöksi jo heti ilmestyttyään. Tammikuun alussa ilmestyneen kirjan ensimmäinen painos myytiin loppuun viikossa ja toinen painos loppui jo ennen kuin se ehti kauppoihin. Villasukkien vuotta on painettu jo 10 000 kappaletta kolmessa painoksessa.

Niina Laitinen: Villasukkien vuosi 01/2018

Lapinlahtelainen Niina Laitinen on somesta huippusuosioon ponnistanut neulesuunnittelija. Villasukkien vuosi on hänen ensimmäinen kirjansa. Kirjan sukkaohjeet ovat saaneet innoituksensa vuodenkierrosta ja luonnon vaihtuvasta väripaletista. Malleissa on sekä lyhyt- että pitkävartisia pitsi-, palmikko- ja kirjoneulesukkia.

Saara Toikka: Kesäneuleita 03/2018

Nuoren huippusuunnittelijan toisessa neulekirjassa keskitytään kesäisiin malleihin ja lankoihin. Mukana on ajattomia mutta trenditietoisia keveitä vaatteita ja asusteita rentoon kesäpukeutumiseen. Töiden vaativuustaso vaihtelee helposta haastavampaan. Saara Toikka on neulesuunnitteluun erikoistunut käsityötieteen maisteri. Saaran neuleissa yhdistyvät ajaton design, hyvä käytettävyys ja laadukkaat materiaalit.

Hanna Meronen: Pienenpieniä käsitöitä 03/2018

Hanna Meronen on intohimoinen nukkekotiharrastaja, joka rakentaa ja sisustaa nukketaloja. Nyt miniatyyrikokoiset esineet viehättävät koruina, koristeina ja nukkekotimaailmassa. Pikkuruiset käsityöt syntyvät virkkaamalla, neulomalla ja huovuttamalla. Kirjassa on ohjeet esimerkiksi neulottuihin minilapasiin, joita voi käyttää myös vaikkapa korvakoruina. Virkatut isoäidinneliöt puolestaan taipuvat nukkekodin torkkupeitoksi tai rannekoruksi!

Camilla Schmidt Rasmussen, Sofie Grangaard & Helle Benedikte Neigaard: Raikkaat rätit 01/2018

Kauniita ja ekologisia keittiöliinoja ei tarvitse piilottaa kaappiin! Neulomalla ja virkkaamalla teet helposti persoonallisia, konepestäviä tiskirättejä, joiden imukyky vain paranee pesujen myötä. Virkkaamalla ja neulomalla erilaisia silmukkayhdistelmiä luot kiinnostavia pintoja. Materiaaliksi sopii tavallinen puuvilla, mutta jos valitset langaksi kosteutta imevän bambun tai hampun, saat bonuksena niiden antibakteeriset ominaisuudet.

Élodie Piveteau: Sisusta paperilla 03/2018

Taittele paperista loppusilaus kotisi sisustukseen! Élodie on nuori ranskalainen toimittaja-stylisti, joka työskentelee mm. Marie Claire -lehden kanssa. Hän esittelee kirjassaan 27 viehättävää origami-ideaa kodin sisustukseen, kuten lampunvarjostimia, rasioita ja pakkauksia, ruukunsuojuksia sekä seinälle kiinnitettäviä koristeita.

Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi