Yökirjeitä kertoo 15-vuotiaan Fridan selviytymisestä vaikean kokemuksen jälkeen. Se on tarina seksuaalinen häirinnän ja väkivallan vaikutuksista sekä niistä yhteiskunnan ja somen tuomista paineista, joita nuoret nykymaailmassa kokevat.

15-vuotias Frida on tehnyt niin kuin muutkin: ladannut someen kuvia, viekoittelevia ja ihania. Hän on saanut tykkäyksiä, seuraajia, viestejä. Ällöttäviltä ukoilta, mutta myös Nikolta, vain muutamaa vuotta vanhemmalta ja tosi suloiselta. Niko on pyytänyt vartalokuvaa, halunnut tavata.
Kaikki mitä sitten tapahtui on niin inhottavaa, että Frida on sulkenut sen mielestään. Mutta ruumis muistaa, se on turvaton, ei tunnu enää kuuluvan hänelle eikä ainakaan tuota iloa.
Ahdistavat muistot valvottavat. Itselleen kirjoittamissaan yökirjeissä Frida uskaltaa lähestyä totuutta ja alkaa taas hyväksyä itsensä.
Kirjailija Mila Teräs kertoo halunneensa antaa sanat usein hiljaisuuteen jääville seksuaalisen häirinnän ja väkivallan kokemuksille. Hän muistuttaa, että Suomi on Euroopan unionin toiseksi väkivaltaisin maa naisille: lähes joka toinen 15 vuotta täyttänyt suomalaisnainen on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa.
”Seksuaalisesta häirinnästä ja väkivallasta täytyy kirjoittaa ja puhua – ja antaa sanat näille usein vaietuille kokemuksille”, Teräs sanoo.
Vakavasta aiheestaan huolimatta Yökirjeiden ytimessä on myös ystävyyden ja yhteisöllisyyden merkitys nuoren elämässä. Uuden ystävyyden lisäksi kirjan päähenkilö saa voimaa ja uskoa tulevaisuuteen hevosista ja keppihevosista. Teräksen kokemuksen mukaan nuorten keppihevoskulttuurissa jokainen saa kasvaa juuri sellaiseksi kuin haluaa ilman yhteiskunnan asettamia raameja ja paineita.
Yökirjeiden pääviesti on, että vaikeista kokemuksista huolimatta maailmassa ja elämässä on toivoa.
Mila Teräs (s. 1975) on Orimattilassa asuva kirjailija, joka on kirjoittanut useita lasten- ja nuortenkirjoja sekä kaksi aikuistenromaania. Hänen kirjojaan on käännetty saksaksi ja tsekiksi, ja ne ovat olleet mm. lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaina sekä IBBYn kansainvälisellä lasten- ja nuortenkirjallisuuden kunnialistalla. Teräksellä on myös kaksi teini-ikäistä tytärtä, joiden kautta nykynuorten maailma on hänelle hyvin tuttu.
Yökirjeitä ilmestyy 29.9.2022, ja se on saatavana myös ääni- ja sähkökirjana.
Haastattelupyynnöt, pdf-vedokset ja lisätiedot: anni.gullichsen@otava.fi