Tervetuloa Vappu Pimiän ja Johanna Huhtamäen Valon antajat - kiitä unelmasi todeksi -uutuuskirjan julkistustilaisuuteen Otavalle keskiviikkona 23.10. klo 9-11.
Vappu Pimiän ja Johanna Huhtamäen lokakuussa ilmestyvä uutuuskirja Valon antajat – kiitä unelmasi todeksi kertoo, miten unelmistaan voi tehdä totta käyttämällä kiitollisuutta voimavarana.
”Kun osoitamme kiitollisuutta jo olevista asioista, tekee se meidät onnellisemmaksi. Onnellisuus taas antaa rohkeutta tavoitella unelmia ja tätä kautta kuljemme kohti menestystä”, suosikkijuontaja -ja toimittaja Pimiä avaa kirjan ideaa.
Valitettavan monet ajattelevat virheellisesti, ettei heillä ole elämässään mahdollisuuksia, koska he eivät ole riittävän älykkäitä, lahjakkaita, osaavia tai onnekkaita.
”Todellisuudessa jokaisella meistä on valtavat mahdollisuudet ja voimavarat käytössämme. Jokainen meistä voi toteuttaa unelmansa”, menestystutkijana työskentelevä Johanna Huhtamäki kuvailee.
Kutsu kirjan julkistustilaisuuteen:
Tule kuulemaan lisää kirjan teemoista ja nauttimaan aamupalasta Johannan ja Vapun kanssa. Paikan päällä voi tehdä haastatteluja.
Aika: keskiviikko 23.10. klo 09-11.00
Paikka: Otavan kirjakahvila (Uudenmaankatu 10)
Ilmoittautumiset osoitteeseen eeva.louko@otava.fi 16.10. mennessä.
Arvostelukappaleet ja haastattelupyynnöt: eeva.louko@otava.fi