21.12.2022
Mauri Kunnaksen Kaikkein paras lahja -animaatio jouluaattona Ylellä!

Kunnaksen tarina pohjautuu Kaksitoista lahjaa Joulupukille -kirjaan, ja se on osa uutta, koko perheen Joulun tähtitarinoita -ohjelmaa.

Mauri Kunnaksen Kaikkein paras lahja -animaatio jouluaattona Ylellä!

Uusi koko perheen Joulun tähtitarinoita -ohjelma tuo joulun koteihin. Yhteispohjoismaisessa ohjelmassa on mukana erilaisia animaatiotarinoita Suomen lisäksi Tanskasta, Islannista, Norjasta ja Ruotsista.

Luvassa on muun muassa täysin uusi Mauri Kunnas -animaatio. Kaikkein paras lahja -niminen joulutarina perustuu Kunnaksen rakastettuun Kaksitoista lahjaa Joulupukille -kirjaan, ja animaation on käsikirjoittanut Leo Viirret ja ohjannut Leevi Lemmetty.

Tarinassa Myry-tyttö saa kunniatehtäväkseen keksiä joulupukille joululahjan. Toimelias Myry tekee ja kunnostaa lahjan toisensa jälkeen, mutta ne päätyvätkin muille niitä tarvitseville. Onneksi joulupukki on pitänyt silmänsä ja korvansa auki; hän saa kuin saakin lopulta kaikkein parhaimman joululahjan.

Mukana on Joulun tähtitarinoissa myös uusia animaatioita esimerkiksi Tove Janssonin, Astrid Lindgrenin ja H.C. Andersenin klassikkotarinoista.

Joulun tähtitarinoita -ohjelman TV-ensiesitys on Ylen TV2-kanavalla jouluaattona klo 12.05. Se on nähtävissä myös Yle Areenassa

Liittyvät kirjailijat