04.04.2019
Liikemiehiä ja hyväntekijöitä -uutuuskirja kokoaa ensimmäistä kertaa luovutetun Karjalan talousvaikuttajat yksiin kansiin

Karjalaisella yrittäjyydellä on ollut suuri vaikutus Suomen talouteen ja liike-elämän kehitykseen. Tuomas Möttösen toimittama teos Liikemiehiä ja hyväntekijöitä piirtää ensimmäistä kertaa kattavan kuvan luovutetun Karjalan talouselämästä ja -vaikuttajista.

Liikemiehiä ja hyväntekijöitä -uutuuskirja kokoaa ensimmäistä kertaa luovutetun Karjalan talousvaikuttajat yksiin kansiin

Tuomas Möttösen toimittamassa Liikemiehiä ja hyväntekijöitä: Luovutetun Karjalan talousvaikuttajat -teoksessa joukko historiantutkijoita ja alueen asiantuntijoita esittelee Karjalassa vaikuttaneiden keskeisten liikemiesten ja yrittäjien toimintaa sekä alueen talouselämän historiaa ja erityispiirteitä 1500-luvulta alkaen. Kirja kokoaa ensimmäistä kertaa alueen vaikuttajat yksiin kansiin.

Karjalaisella yrittäjyydellä on ollut suuri vaikutus Suomen talouteen ja liike-elämän kehitykseen. Neuvostoliitolle pakkoluovutettu Karjala oli merkittävä talousalue, jossa oli runsaasti yrittäjiä ja elinkeinotoiminnan harjoittajia. Heihin kuuluivat mm. liikemies ja mesenaatti Juho Lallukka, ”Tammisuon ruhtinas” Juho Hallenberg sekä Hackmanin ja Starckjohannin teollisuussuvut.

Tuomas Möttönen on Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori ja kirjoittanut osan teoksen artikkeleista. Muut kirjoittajat ovat FM Annastiina Henttinen, dos. Kai Hoffman (Helsingin yliopisto), prof. Petri Karonen (Jyväskylän yliopisto), FM Terhi Kivistö (Turun yliopisto), dos. Marko Paavilainen sekä Etelä-Karjalan liiton kehittämispäällikkö, FM ja KTM Anu Talka.

Kirja ilmestyy 15.4. alkavalla viikolla.

Kirja julkaistaan Karjalan Liiton järjestöseminaarin yhteydessä lauantaina 27.4.2019. Media on tervetullutta osallistumaan.

Missä: Karjalatalon juhlasali, Käpylänkuja 1, 00610 Helsinki

Milloin: lauantaina 27.4.2019

Tiedustelut: mervi.piipponen@karjalanliitto.fi

Ohjelma:

klo 13.00 Karjalan Liiton huomionosoitukset: ansiomerkkien ja piirakkamestarien arvonimien jako, toiminta- ja liikuntakilpailujen parhaiden palkitseminen

klo 14.00 Tauko

klo 14.20 Liikemiehiä ja hyväntekijöitä -teoksen julkistaminen

▪ Tutkijatohtori Tuomas Möttönen: Luovutetun Karjalan talousvaikuttajat tutkimuskohteena

▪ Professori Petri Karonen: Karjalaiset liikemiehet lahjoittajina ja kulttuurin tukijoina

▪ Dosentti Kai Hoffman: Juho Hietanen vähittäiskauppiaiden edustajana ja siirtokarjalaisten asioiden ajajana

noin klo 16: seminaarin päätös

Ravintola Karelia on avoinna, lounasta ja kahvia tarjolla

Kirjan arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: adele.couavoux@otava.fi