Marja Lappalainen
Sarjakuvantekijä Marja Lappalainen (s. 1980, Jalasjärvi) tekee Jarkko Vehniäisen kanssa päivittäin ilmestyvää Kamala luonto -sarjakuvaa. Lappalainen toimii pääasiallisena ideoijana ja käsikirjoittajana, käsikirjoitukset hiotaan valmiiksi tiimityönä ja piirrosjälki on Vehniäisen käsialaa.
Kamala luonto on Jarkko Vehniäisen vuonna 2002 luoma sarjakuva, jossa ilves, kärppä, kettu, hirvi ja muut metsäneläimet analysoivat maailman menoa omalla mustanpuhuvan humoristisella tyylillään ja pohtivat elämän kiemuroita aina riemun hetkistä vastoinkäymisten pohjamutiin. Vuodesta 2016 alkaen mukana toisena tekijänä on ollut Marja Lappalainen, joka hoitaa sarjakuvan ideointipuolen. Innostus sarjakuviin on alkanut molemmilla jo lapsuudessa, ja kumpikin on piirtänyt pienestä asti. Ykkössuosikikseen molemmat nimeävät Asterixin, strippisarjakuvista Lassin ja Leevin.
Kamala luonto sai ensimmäisen julkisen julkaisualustansa vuonna 2008 Plaza.fissä, minkä jälkeen sarjakuva on levinnyt vauhdilla eri sanomalehtiin ja nettilehtiin. Sitä julkaistaan tätä nykyä noin kahdessakymmenessä lehdessä, muun muassa Helsingin Sanomissa, Aamulehdessä, Turun Sanomissa, Ilkka-Pohjalaisessa, Iltalehdessä, Kalevassa, Hämeen sanomissa ja Keskisuomalaisessa. Viime vuodet komeassa nousukiidossa ollut sarjakuva valloittaa alati uusia sydämiä. Moni löytää itsensä sarjan eläinhahmoista, ja tekijät saavat jatkuvasti palautetta sen voimaannuttavasta vaikutuksesta. Sarjakuvaa julkaistaan myös Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Kamalan luonnon uusi aluevaltaus on Kamalan ihanat pennut -kuvakirjasarja. Se kertoo sarjakuvasta tuttujen metsäneläinten seikkailuista ajalta, jolloin ne olivat vielä pieniä pentuja.
Muistikirja Ihanat muistiinpanoni
Kamalan ihanat muistiinpanoni!
Muistikirja kamalille ja ihanan kamalille ajatuksille. Tyhjät sivut. Mukana lukunauha.