Jukka Itkonen
Jukka Itkosen (1951–2021) laaja kirjallinen tuotanto sisältää runoja, lastenromaaneja, librettoja, näytelmiä, tv-näytelmiä ja kuunnelmia. Hänen novellejaan on julkaistu useissa antologioissa.
Itkonen tunnettiin myös lasten- ja nuortenkirjojen suomentajana. Hän on suomentanut mm. ruotsalaisten Sören Olssonin ja Anders Jacobssonin nuortenromaaneja.
Itkonen oli kiinnostunut kuvataiteista ja piirsi ja maalasi itsekin. Hän on tehnyt kuvituksen mm. lastenrunokirjoihinsa Rinkeli Ronkeli ja Villin lännen murmeli. Hän on myös suunnitellut kirjankansia. Itkonen on pitänyt yksityisnäyttelyitä ja osallistunut lukuisiin yhteisnäyttelyihin vuodesta 1978 alkaen.
Itkonen oli pitkän linjan musiikkimies. Hän oli lastenmusiikkiyhtye Z.Z. Topeliuksen perustajajäsen ja uuttera sanoittaja. Hänen kynästään on syntynyt yli tuhat levytettyä laulutekstiä. Itkosen musikaali Astoria sai ensi-iltansa Lahden Kaupunginteatterissa 2003. Auringonkukat-koululaisoopperan libretto on hänen kirjoittamansa. Ooppera esitettiin Suomen Kansallisoopperassa ensi kerran 2010.
Koko tuotanto
Kirjat
-
- Käsipuoli Amor, novelleja nuorille, 1974, Otava
- Maakäki ja pingviini, lastenrunoja, 1986, Otava
- Raparperitie, runoja, 1986, Kustannuskiila
- Vuokrahuone, runoja, 1987, Kustannuskiila
- Sampsa Luntsaketterin kissalaakson tarinoita, nuortenkirja,
1988, Kustannuskiila
-
- Kissalanpellon asema, lastenkirja, 1989, Kustannuskiila
- Varkaus – laulun arvoinen kaupunki, asiaproosaa ja runoa,
1989, Kustannuskiila
- Kissojen karkauspäivä, lastenkirja, 1990, Kustannuskiila
- Käpälät kattoon, äänikirja, 1990, Kustannuskiila
- Puistossa asuu leijona, runoja, 1992, Koivu ja Tähti
- Laulu laulusta, runoja, 1994, Koivu ja Tähti
- Be & pop, lastenrunoja ja runotarinoita, 1997, Otava
- Kirpun matka maailman ääriin, lastenkirja, 1999, Otava
- Kuutanssi, runoja kasvaville, 1999, Otava
- Myydään mummo, joulukertomus, 2000, Otava
- Rinkeli Ronkeli, lastenrunoja, 2001, Otava
- Käpälämäki, lastenrunoja, 2002, Otava
- Koipihumppa, lastenrunoja, 2005, Otava
- Itkuvirsiä Naurusaarilta, runoa ja proosaa, 2005, Johnny Kniga
- Aakkoslammas loksuhammas, 2006, Otava
- Taikuri Into Kiemura, 2007, Otava
- Miljoonan markan pakarat, laulutekstejä, 2007, LampLite
- Sorsa norsun räätälinä, 2008, Otava
- Villin lännen murmeli, 2009, Otava
- Laululinnun saarella, runoja, 2009, Kirjapaja
- Onhan täällä muitakin: elämäni runoja vuosilta 1988-2008, 2009, LampLite
- Krokotiili hikoaa, lastenrunoja, 2010, Kirjapaja
- Salamanterin muistelmat - Tuokiokuvia Ville Piirakaisen elämästä, proosaa, 2010, LampLite
- Somat sormet - Meidän vauvan ensikirja, kuv. Matti Pikkujämsä, 2010, Otava
- Kaupunkiretki, lastenrunoja, 2011, Kirjapaja
- Lumilyhdyn valossa, runoja, 2011, Kirjapaja
- Metsämiehen vapaapäivä, runoja Tom Sjöblomin grafiikkaan, 2011, LampLite
- Leikkihaitari - Valitut lastenrunot 1986-2010, toim. Sanna Jaatinen, 2011, Otava
- Sanamaa, lastenrunoja, 2012, Kirjapaja
- Keinuhevosen kengittäjä, runoja, 2013, Kirjapaja
- Astronautin rusinapulla, lastenrunoja, 2013, Otava
- Kasvopuu. Runoja, balladeja ja humoreskeja, 2013, LampLite
- Kaikki hyvin kasvimaalla, 2014, runoja, Lasten Keskus
- Laulavat lenkkitossut. Urheilullisia liikuntarunoja, 2015, Lasten Keskus
- Sirkusjuna saapuu, lastenkertomus, 2015, Lasten Keskus
Muu tuotanto
- Mikä sull on jänönen jos et enää hyppele, lastenkabaree, 1972
- Kirpun matka maailman ääriin, musiikkisatu, Helsingin juhlaviikot 1985, lp-levy ja kasetti, 1986
- Välimeren lauluja (tilausteos) Helsingin juhlaviikot, 1986
- Maalarin muotokuva, tv-käsikirjoitus TV-1:lle, 1997
- Aamun silmät, illan silmät - 32 runoa, säveltänyt Kaj Chydenius, 1999
- Astoria, musikaali, käsikirjoitus Ari-Matti Hedmanin aiheen pohjalta, musiikki Jukka Linkola. Ensi-ilta Lahden kaupunginteatteissa 2003.
- Lehtevä mies, lastenmusiikkialbumi (yhdessä Jaku Havukaisen kanssa), 1993, Zantar Music
- Joko teitä on rakastettu? sooloalbumi, 2007, Roimamusiikki
- Omena on puu, sooloalbumi, 2011, LampLite
- Yli 1000 levytettyä laulutekstiä eri taiteilijoille vuosina 1971-2011.
- Pakinoita, artikkeleja, kolumneja ja niiden kuvituksia aikakaus- ja sanomalehtiin vuodesta 1970
Käännökset
- Graham&Varley: Jaska ja hirviö, 1988, Kustannuskiila
- Tharlet: Onni, pieni sininen porsas, 1989, Kustannuskiila
- Furtado & Joos: Anteeksi vaan, täti Lainamo, 1989, Kustannuskiila
- Schreiber & Holland: Kun korpit olivat vielä kirjavia, 1990, Kustannuskiila
- Tharlet: Leon joulu, 1990, Kustannuskiila
- Fowler: Herra Pikkaraisen yllätyskuormuri, 1990, Kustannuskiila
- Fowler: Herra Pikkaraisen yllätyspaloauto, 1991, Kustannuskiila
- Offen: Meidän vauva osaa, 1997, Otava
- Adams-Young: Vuosi täynnä tarinoita, 1998, Otava
- Offen: Peittoni on sininen, 1998, Otava
- Whybrow-Scheffler: Joulunalle, 1999, Otava
- Jakobsson - Olsson: Bert maailmanvalloittaja, 2000, Otava
- Jakobsson - Olsson: Bert ja kylmät kundit, 2001, Otava
- Jakobsson - Olsson: Bert ja basillit, 2001, Otava
- Jakobsson - Olsson: Emanuel, 2002, Otava
- Jakobsson - Olsson: Vihaa ja rakkautta – Emanuel 2, 2003, Otava
- Jakobsson - Olsson: Kyberhurmuri – Emanuel 3, 2004, Otava
- Jakobsson - Olsson: Kesähuumaa – Emanuel 4, 2006, Otava
- Paul McCartney & Philip Ardagh: Paratiisisaari, 2006, Otava
Palkinnot
- 1999 Arvid Lydecken -palkinto
- 2000 Kaarina Helakisa -palkinto
- 2002 Suomen runoilijaliiton tunnustus: Vuoden runoilija
- 2006 Anni Swan -mitali
- 2007 Tirlittan-palkinto
- 2010 Savonia-palkinto (teoksesta Laululinnun saarella)