Erika Kallasmaa
Erika Kallasmaa (s. 3.9.1969 Tampereella) on palkittu kuvittaja, kuvataiteilija ja graafinen suunnittelija (TaM).
Kallasmaalle visuaalinen työ on kokonaisvaltaista kerrontaa, ajatuksia, tunteita ja toimintaa. Työskentely ulottuu erilaisiin ympäristöihin, materiaaleihin ja käyttötarkoituksiin – kirjoista teatteriin, televisioon, puistoihin ja arkkitehtuuriin.
Erika Kallasmaa on opettanut Aalto-Yliopistossa ja toiminut vuosina 2002-2012 poikkitaiteellisessa Anteeksi-kollektiivissa, osallistuen ryhmän vuosittaisiin installaatioihin, näyttelyihin ja tapahtumiin. Vuonna 2013 Kallasmaa palkittiin Kuvitustaiteen valtionpalkinnolla.
Viime vuosina Erika Kallasmaan työskentely työ on laajentunut tilallisuuteen, esitystaiteeseen sekä kaupunkikuvaan.
Kummalla kammella
Laiva on lastattu lyriikalla! Suosikkitekijöiden uusi runokuvakirja vie runon ja kuvan villeimmille vesille.
Merimatkalla myrskyää, kun Pihikurppa, Kakadun Datsun ja Ikitiskaaja purjehtivat ulapalle.
Merenkurkku menee käheäksi, ja Suuri aalto lähestyy…
Mutta pinnalla pysytään, sillä mukana ovat pätevät pikkupavut ja laivatonttu Kotterman.
Kummalla kammella seilaa Allakka pullakan, Yökyöpeleitten ja Tippukivitapauksen hengessä.
Hyppää kyytiin, ota hatkat
hyppien alkaa parhaat matkat
Hyp!
Hyp! Hyp!