30.08.2018
Juha Itkoselta omakohtainen yllätysromaani
Juha Itkoselta omakohtainen yllätysromaani

Juha Itkosen tänään ilmestyvä romaani Ihmettä kaikki on kertomus surusta, ilosta ja elämän sietämättömästä arvaamattomuudesta. 

Kirjassa nelihenkisen perheen elämä on asettunut uomiinsa. Iltatähden ilmaantuminen
ei suju odotetulla tavalla, vaan vanhemmat joutuvat mahdottoman päätöksen eteen. Yllätykset eivät lopu senkään jälkeen, sillä seuraavaksi he löytävät itsensä vastasyntyneiden teho-osastolta. Elämä on arvaamaton ja heiveröinen, mutta silti vahva ja ainutkertainen.

Ihmettä kaikki on Juha Itkosen koskettava ja omakohtainen romaani siitä, miten poikkeustilojenkin keskellä arjen on jatkuttava ja siitä, miten erilaisina äiti ja isä voivat vastaantulevat tilanteet kokea.

”Elämässä tapahtuu joskus asioita, jotka pakottavat perimmäisten kysymysten äärelle. Niin myös minulle. Kirjailijana käsittelen niitä kirjoittamalla. Useinkaan näistä ei puhuta ääneen, ja jokainen kokee olevansa tilanteessaan täysin yksin. Itse uskon vaikeidenkin kokemusten jakamiseen, sillä kaikki me kohtaamme elämässämme tilanteita, joissa tulevaisuus on tuntematon ja omaa käytöstäänkään ei voi etukäteen ennustaa”, Juha Itkonen kertoo.

Juha Itkonen lahjoittaa koko tekijänpalkkionsa Lastenklinikoiden Kummien kautta HUS:n vastasyntyneiden teho-osastolle. Hän ei anna kirjaan liittyen haastatteluja.

Liitteenä kirjan kansi ja kirjailijakuva.

Lisätiedot ja arvostelukappalepyynnöt:

Kirsi Tähjänjoki
Kustannusosakeyhtiö Otava
0407255374
kirsi.tahjanjoki@otava.fi