10.09.2024
Jonas Hassen Khemirin Siskokset on ylistetty teos valinnoista, jotka määräävät elämän suunnan

Pohjoismaiden tunnustetuimman nykykirjailijan suurromaani on teos ihmisten välisistä säikeistä, jotka jatkuvat kuin kirous, kuin lupaus. Omaelämäkerrallisia aineksia sisältävä Siskokset oli yksi Ruotsin viime vuoden myydyimpiä romaaneja.

Jonas Hassen Khemirin Siskokset on ylistetty teos valinnoista, jotka määräävät elämän suunnan

Ilmestyy 23.9.

Ina, Evelyn ja Anastasia Mikkola. Tunisialaisen äidin ja suomenruotsalaisen isän kolme tytärtä varttuvat Jonaksen naapurustossa.

Seuraavien 30 vuoden aikana Jonaksen ja siskosten elämät risteävät siellä täällä. Jonaksen suvun ja tyttöjen välillä on erikoinen yhteys. Mutta ennen kaikkea heitä yhdistää tarina kirouksesta: tulet menettämään kaiken mitä rakastat.

Siskokset on häikäisevä kertomus perheestä, toiseudesta ja pakenemisesta. Se on vastustamaton romaani ajan kulumisesta, unelmistamme ja niiden väistämättömästä törmäyksestä todellisuuden kanssa.

Ruotsin arvostetuimmalla kirjallisuuspalkinnolla, Augustilla, aiemmin palkittu Jonas Hassen Khemiri on kertonut Siskoksien tarinan sisältävän elementtejä hänen ja hänen kahden nuoremman veljensä lapsuudesta Drakenbergin kerrostaloalueella Tukholman Södermalmilla. Kirjailijan itsensä mukaan nimetty päähenkilö käsittelee omaa lapsuuttaan, muistojaan ja aikuisuuttaan fiktiivisten Mikkolan siskosten kautta.

Menneisyyden ja nykyisyyden sekä Ruotsin ja Yhdysvaltojen välillä tasapainotteleva, vangitseva teos pitää lukijan otteessaan ensimmäisestä sanasta viimeiseen ja tulee samalla kuvanneeksi ruotsalaisen yhteiskunnan muuttumista 30 vuoden ajalta.

Siskokset oli Ruotsin viime vuoden myydyimpiä romaaneja, ja se valittiin myös August-palkintoehdokkaaksi. Kirjan on suomentanut Tarja Lipponen.

Vuodesta 2021 New Yorkissa asunut Jonas Hassen Khemiri on yksi Pohjoismaiden tunnetuimpia ja arvostetuimpia nykykirjailijoita. Siskokset on hänen seitsemäs teoksensa. Khemiri on voittanut August-palkinnon lisäksi muun muassa Prix Médicis’n ja National Book Awardin. Kirjailijantyönsä ohella hän opettaa kirjoittamista NYU:ssa.

Arvostelukappaleet ja lisätiedot: anni.gullichsen@otava.fi

Viestisi

Lisää kommentti