31.05.2022
Johanna Valkaman uutuusromaanissa 1600-luvun Tukholma tuoksuu tervalta

Johanna Valkama jatkaa nuijapäällikkö Jaakko Ilkan lesken tarinaa 1600-luvun Ruotsin pääkaupungissa. Neljä sataa vuotta sitten kaikki oli toisin – vai oliko?

Johanna Valkaman uutuusromaanissa 1600-luvun Tukholma tuoksuu tervalta

Johanna Valkama: Kuningatarlaiva

Ilmestyy 21.6.2022

Vuosi sitten julkaistussa Katariinanpyörä-romaanissa Susanna Katariina, nuijapäällikön nuori leski, pakeni vainoajat kantapäillään Pohjanmaalta Turkuun. Kuningatarlaiva jatkaa Susanna Katariinan tarinaa, mutta aikaa on kulunut parikymmentä vuotta, Tukholmasta on tullut uusi kotikaupunki ja nuori leski on kasvanut pienporvariksi. Varakkaan hansasuvun tyttärenä kauppiaan ammatti on Susanna Katariinalle jo entuudestaan tuttu.  

Kuningatarlaiva on aikamatka 1600-luvun Tukholmaan, jolloin kärsittiin rutosta, Puolan sodan rasituksista ja rakennettiin Vasa-laivaa alempien säätyjen kustannuksella. Tukholman keskustan mutkittelevat kadut ovat samoja kuin Susanna Katariinan aikaan.”Tukkiholmin” kaupungissa suomalaisväestöllä on merkittävä osa, he ovat välttämätön edellytys kasvavalle kaupungille. Silti he saavat osakseen ylenkatsetta ja syrjintää.

Susanna Katariinallekin uusi kotikaupunki osoittautuu kovaksi paikaksi harjoittaa kauppaa. Vaikka apuna ovat ottolapset Hannes ja Pirita, epäonni on suistaa koko kauppahuoneen tuhoon. Kuninkaan tekemä suuri laivatilaus voisi olla mahdollisuus päästä arvoasteikossa ylöspäin, mutta tie ei ole helppo maailmassa, jossa palvelus pitää palauttaa ja etuoikeutetuilla suurporvareilla on parhaat mahdollisuudet.

Valkama kertoo aistivoimaisesti historiallista miljöötä ja elämää, jossa terva tuoksuu, helmat kuraantuvat kuhisevan kaupungin kaduilla ja yhteiskunnallinen asema luetaan oikeanlaisesta vaateparresta. Yhtä elävän samastuttavasti hän kuvaa keski-ikää lähestyvän naisen elämää. Jotkut polunhaarat on ohitettu jo pysyvästi, ja vaikka uusiakin avautuu, kaikki vaihtoehdot eivät ole enää avoinna. Voisiko leskellä olla mahdollisuus vielä uuteen rakkauteen?

Suomen ja Ruotsin historiallinen suhde on juuri nyt hyvin ajankohtainen ja Vasa-laivan on esillä Tukholmassa tänäkin päivänä. Kuningatarlaiva puhaltaa tuulen sen purjeisiin kuvaten, kuinka kuninkaan lippulaivaa rakennettiin. Tuhansia ja tuhansia tunteja kaupungin taitavien käsityöläisten työtä upposi elokuussa 1628 Tukholman edustalle. Suuren juhlan päättyminen kauheaan katastrofiin jäi Tukholman historiaan pysyvästi.

Johanna Valkama on kotoisin Tampereelta ja hän asuu nykyisin Nokialla nelihenkisen perheensä kanssa. Hän on työskennellyt 14 vuotta teollisuuden vientituotteiden markkinointitehtävissä.

Pienten poikien äitinä olen miettinyt, miten suomalainen leskiporvari olisi pärjännyt tuohon aikaan. Minulla on kaupallinen koulutus, kuten päähenkilöllänikin. On mielenkiintoista pohtia kaupan kehitystä ja historiaa. Kuulun Jaakko Ilkan sukuseuraan ja juureni ovat pohjalaiset isän puolelta. Tukholman vanha kaupunki ja Vasa-laiva olivat suuri innoitus tälle kirjalle”, Johanna Valkama kertoo.