10.02.2022
Italialainen kulttiromaani naisen salaisista ajatuksista on häkellyttävän ajankohtainen – Otava julkaisee Kielletyn päiväkirjan nyt uudelleen

Elena Ferranten esikuvaksi sanottu Alba de Céspedes tuli aikoinaan tunnetuksi Italian feministisen liikkeen pioneerina. Kielletty päiväkirja on de Céspedesin kansainvälisesti tunnetuin teos. Se kertoo perheenäidistä, joka kirjoittaa puolen vuoden ajan salaista päiväkirjaa ja havahtuu sen kautta huomaamaan oman elämänsä pettymyksiä ja ristiriitoja. Nyt Otava tuo alun perin vuonna 1956 suomennetun teoksen uusien lukijasukupolvien saataville.

Italialainen kulttiromaani naisen salaisista ajatuksista on häkellyttävän ajankohtainen – Otava julkaisee Kielletyn päiväkirjan nyt uudelleen

43-vuotias Valeria on elämäänsä tyytyväinen perheenäiti, kunnes hän eräänä päivänä ostaa mustan vihkon. Kirjatessaan arkisia havaintojaan ylös Valeriasta tuntuu kuin hän näkisi perheensä ja itsensä ensimmäistä kertaa todella. Itsestäänselvästä tulee ristiriitaista, pienestä suurta ja mullistavaa. Kielletty päiväkirja on kertomus sodanjälkeisestä Euroopasta ja keskiluokkaisen naisen pyrkimyksestä murtautua hänelle määrätystä roolista juuri ennen 60-luvun seksuaalista vallankumousta. Uudelleen löydetty italialainen kulttiromaani naisen salaisista ajatuksista on sekä aikansa kuva että häkellyttävän ajankohtainen.

Italialais-kuubalainen Alba de Céspedes (1911–1997) oli journalisti ja yksi Italian feministisen liikkeen ja vastarintaliikkeen perustajista. Fasistien vangitsema ja sensuroima kirjailija tarkasteli tuotannossaan naisen asemaa ja toimijuutta, ja hänen hahmoilleen oli tyypillistä oman toimintansa kriittinen tarkastelu.

Kielletty päiväkirja ilmestyy 10.2.2022.

Tiedustelut ja pdf-vedokset: jenni.heiti@otava.fi

Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi

 

Alba de Céspedesin suomennetut teokset:

Ylioppilaskoti (1943), Otava, suom.Toini Kaukonen
(Nessuno torna indietro, 1938)

Kielletty päiväkirja (1956, 2022), Otava, suom. Anna Louhivuori
(Quaderno proibito,1952), 

Naisen kannalta (1957), Karisto, suom. Sirkku Buldrini
(Dalla parte di lei, 1949)

 

Otavan kirjasto on kustannusyhtiö Otavan vuonna 1982 perustama kirjasarja, joka tunnetaan laadukkaista käännösromaaneistaan. Sarjassa on ilmestynyt jo lähes 300 teosta. Otavan kirjaston kirjailijat ovat arvostettuja ja palkittuja maailmankirjallisuuden mestareita. Joukkoon kuuluu lukuisia Nobel-voittajia sekä muita rakastettuja maailmantähtiä. Otavan kirjasto on vuosien varrella julkaissut laajasti mm. Ian McEwanin, Siri Hustvedtin, Margaret Atwoodin, Jeffrey Eugenidesin ja Annie Proulxin tuotantoa.

 

Liittyvät kirjailijat

Liittyvät teokset