13.03.2020
Hyytävä kuntatrilleri Lapista – Kittilän laki ilmestyy maaliskuussa

Mitä tapahtuu, kun kuntapäättäjät asettavat paikallisen yritystoiminnan edun kuntalaisten edun edelle? Otavan kustantamana maaliskuun 18. päivä ilmestyvä teos Kittilän laki piirtää terävän ja tarkan kuvan tapaus Kittilästä sekä nostaa esille kuntakenttää laajemmin vaivaavia ongelmia.

Hyytävä kuntatrilleri Lapista – Kittilän laki ilmestyy maaliskuussa

Joulukuussa 2013 kunnallinen itsehallinto ja päätöksenteko ajautuivat Kittilässä haaksirikkoon. Levin hissiyhtiön toimitusjohtajan menettelystä hissihankintakilpailutuksessa alkunsa saanut vyyhti eteni kunnanjohtajan laittomaan erottamiseen, kuntapäättäjien enemmistön kanssa eri mieltä olevien luottamushenkilöiden sekä virkamiesten ajojahtiin ja aina Suomen suurimmille virkarikoskäräjille asti.

Maaliskuun 18. päivä ilmestyvä Kittilän laki kuvaa uskomattomat tapahtumat ja lisäksi piirtää laajemman kuvan kuntakentän ongelmista. Kirjan ovat kirjoittaneet Eeva-Hynynen ja Pekka Viljanen.

 

FM Eeva-Liisa Hynynen on palkittu tutkiva toimittaja, joka on penkonut Kittilän kunnan kuvioita jo vuosia.

 

OTT, VT Pekka Viljanen on virkarikoksiin erikoistunut rikos- ja prosessioikeuden emeritusprofessori, joka on vuosien ajan seurannut ja kommentoinut Kittilän päätöksentekoa.

 

PDF-vedokset ja haastattelupyynnöt: eeva.louko@otava.fi

 

Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi