16.08.2021
Häpeä kumpuaa omasta arvottomuuden tunteesta ja voi uuvuttaa kantajansa

Terapeutti Miia Moision uutuuskirja kertoo, että voimakasta häpeää kokeva muuttuu ajan myötä näkymättömäksi, piiloutuu naamion taakse tai ylisuorittaa – riskinä on ahdistuminen tai uupumus. Vääränlaisen häpeän ajatusmallista on mahdollista oppia pois.

Häpeä kumpuaa omasta arvottomuuden tunteesta ja voi uuvuttaa kantajansa

Miia Moisio: Häpeästä valoon
Ilmestyy: 24.8.

Häpeänappi painuu pohjaan, kun ihmisen sisällä olevat säännöt ja vaatimukset saavat osuman. Akuutti häpeäntunne voi herätä siitä, mitä on sanonut tai tehnyt: “Sanoinko jotain tyhmää?”. Syvällä itsessä oleva häpeä kertoo kantajalleen sitä, että hän uskoo olevansa arvoton, kelpaamaton ja vääränlainen. Tuo uskomus on usein lapsuudessa ja nuoruudessa omaksuttu.  

Häpeä on vaikea tunne – se saa omaa ihmisarvoaan kyseenalaistavan ja itseään vääränlaisena kokevan muuntautumaan näkymättömäksi, naamioiden taakse piiloutuvaksi ja suorittajaksi.  

Usein häpeästä kärsivä tavoittelee täydellistä itseä, kehoa, kotia. Täydellisyyden vuorelle kiipeäjiä on paljon. Täydellisyyden tavoittelija kyselee, mikä riittää ja miettii: kun olen täydellinen, voin sen jälkeen levätä ja rentoutua. Tästä syystä moni ahdistuu, uupuu ja masentuu.  

Häpeän vastalääke ei kuitenkaan ole täydellisyys vaan rakkaus. Häpeästä voi toipua, kun on oikeat eväät: hyväksyntä, myötätunto ja armollisuus itseä kohtaan. Avaimet armollisuuteen löytyvät yllättävän läheltä – ihmisestä itsestään.  

 

Miia Moisio (1973) on terapeutti, pappi ja tietokirjailija. Hän asuu Ylöjärvellä perheensä kanssa, johon kuuluu kaksi teini-ikäistä poikaa ja kaksi kissaa. Moisio työskentelee tunnelukkoterapeuttina, ja hän luennoi, kouluttaa ja kirjoittaa hyvinvointiin liittyvistä aiheista. Moisio kertoo, että hänen terapiatyössään häpeän tunne näyttäytyy asiakaskohtaamisissa lähes päivittäin.  

 

Haastattelupyynnöt, arvostelukappaleet, lisätiedot: hanna-leena.soisalo@otava.fi

Liittyvät kirjailijat