Ulla Aartomaan kirjoittama uutuuskirja Erik Bruunista esittelee kaikkien tunteman graafisen muotoilijan häikäisevän uran. Erik Bruunin pojat Peter Bruun ja Sebastian von Bruun ovat vastanneet kirjan ainutlaatuisen runsaan kuvituksen toimittamisesta.
Erik Bruun (s. 1926) on graafisen muotoilun edelläkävijä, joka teki jo uransa alussa suomalaisen julisteen historiaa. Bruunin työn jälki on niin suosittua, että nykyäänkin on vaikeaa liikkua kaupungilla törmäämättä johonkin Bruunin kädenjälkeen.
1960-luvulla Bruunin lukuisat matkailumainokset rakensivat Suomi-kuvaa. Hän alkoi piirtää myös tussilla eläinaiheisia julisteita, joista tunnetuin lienee ikoninen saimaannorppa. Uransa aikana Bruun on tehnyt grafiikkaa vuosikertomuksista Alkon pullojen etiketteihin. Viimeisten markkaseteleiden takasivut ovat Erik Bruunin piirtämiä. Noina aikoina Bruun saattoikin ostaa piirtämällään rahalla Alkosta pullon, missä oli itse tehty etiketti. Ja edelleenkin hän voi postittaa kirjeen omalla postimerkillään.
Ulla Aartomaan kirjoittama, runsaasti kuvitettu kirja esittelee kansainvälisesti tunnetun graafisen alan legendan, joka istahtaa edelleen päivittäin työpöytänsä ääreen piirtämään.
Taidemuseoalalla, muun muassa Lahden julistemuseossa työskennellyt FM Ulla Aartomaa (1949) on kirjoittanut artikkeleita ja kirjoja suomalaisesta julistesuunnittelusta. Erik Bruunin pojat Peter (1957) ja Sebastian von Bruun (1971) ovat kirjan toimittajina vastanneet runsaasta kuva- ja arkistomateriaalista.
Erik Bruunin töitä näkee myös Lahden visuaalisten taiteiden museossa Malvassa syyskuusta eteenpäin. Erik Bruun, luonnollisesti -näyttely on esillä 16.9.2022–29.1.2023
Kirjan pdf-vedokset ja Erik Bruunin tai tekijöiden haastattelupyynnöt: adele.couavoux@otava.fi
Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi
Teos ilmestyy painettuna kirjana ja on arvostelu- ja käsittelyvapaa 15.9.2022.