25.03.2021
Elina Backmanin Kun kuningas kuolee voitti Vuoden äänikirja -palkinnon
Elina Backmanin Kun kuningas kuolee voitti Vuoden äänikirja -palkinnon

Elina Backmanin esikoisromaani Kun kuningas kuolee on voittanut Storytelin Vuoden äänikirja -palkinnon Jännitys ja dekkarit -kategoriassa. Raati oli päätöksessään yksimielinen.

Perustelut:

”Voittajakirja on taitavasti monen eri hahmon kautta kerrottu ja kahdessa aikatasossa liikkuva tarina. Teinitytön kuolema 30 vuoden takaa ja Suomenlinnasta löytynyt ruumis punoutuvat kirjassa toisiinsa. Backman luo uskottavan maailman kesäisessä Suomessa, erityisesti Hartolassa. Näinkin laajassa tarinassa juonen vetävyys vaatii paljon. Monimutkaista juonikuviota pitää kantaa ensimmäisestä lauseesta viimeiseen. Kirjailija ottaa lisäksi riskin: sarjamurha, yllätysruumis, kuollut nuori tyttö, polttomerkit, työlleen omistautunut poliisi ja utelias toimittaja. Kliseistä rakentuu kuitenkin dekkari, joka kantaa loppuun saakka. Esikoiskirjailija on ottanut ison palan purtavakseen ja selviää siitä. Myös kansainväliset ja kansalliset vaikutteet näkyvät, mikä on vain hyvä asia.”

Raati oli yksimielinen päätöksessään voittajasta. Kirja nousi raadin suosikiksi erityisesti tarinan imun vuoksi.

Myös Sanna Majuri kirjan lukijavalintana sai kiitosta: ”Sanna Majurin ääni ei ehkä ole tavanomaisin dekkari, jännäri tai true crime -ääni, mutta myös tämän teoksen lukijana hän on erittäin sujuva. Kuten hyvissä äänikirjoissa usein, lukijaa ei tule juurikaan ajatelleeksi, vaan luenta jättää kuuntelijalle riittävästi tilaa tulkita tarinaa itse.”

Liittyvät kirjailijat

Liittyvät teokset