17.09.2024
Risto Murto pohtii uutuuskirjassaan, miksi Suomen talouskasvu pysähtyi ja mitä asialle voi tehdä

Risto Murron uutuuskirja Miksi Suomi pysähtyi? taustoittaa nykyistä taloustilannetta ja tarkastelee, miten Suomi saisi tuottavuuden taas nousuun. Ratkaisevatko robotit, vihreät investoinnit ja tekoäly ongelmamme vai tarvitsemmeko tulevaisuudessa aivan toisenlaisia ratkaisuja?

Risto Murto pohtii uutuuskirjassaan, miksi Suomen talouskasvu pysähtyi ja mitä asialle voi tehdä

Elämme maailmassa, joka on monella tavoin vauraampi, helpompi ja terveellisempi kuin edellisillä sukupolvilla. Tämän ovat mahdollistaneet ennen kaikkea talouskasvu ja tuottavuuden kasvu.  

Suomi ei kuitenkaan ole enää mallioppilas, joka kasvaa koulutetun väestön, tutkimuksen ja investointien avulla. Elintasomme kasvu on ollut pysähdyksissä 15 vuotta, ja olemme jääneet siinä selvästi jälkeen muista Pohjoismaista.  

Kirjassa eläkesijoittaja ja vahva yhteiskunnallinen keskustelija etsii syitä Suomen talouden pitkään näivettymiseen ja keinoja tuottavuuden kasvun kiihdyttämiseen. Risto Murron teos on tähdellistä luettavaa jokaiselle Suomen tulevaisuudesta huolta kantavalle. 

Risto Murto (s. 1963) on kauppatieteiden tohtori. Hän on toiminut työeläkevakuutusyhtiö Varman toimitusjohtajana vuoden 2014 alusta. Murrolla on pitkä kokemus vakuutus- ja sijoitustoiminnasta. Hän osallistuu aktiivisesti talouspoliittiseen keskusteluun. 

KUTSU JULKISTAMISTILAISUUTEEN  

Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita kirjan julkistamistilaisuuteen, joka pidetään Otavalla perjantaina 11.10.  

Missä: Otava, Uudenmaankatu 10, Helsinki  

Milloin: pe 11.10. klo 9.30–10.30  

Ohjelma: Risto Murto esittelee kirjan sisällön ja vastaa toimittajien kysymyksiin aiheeseen liittyen.  

Ilmoittautuminen: https://forms.office.com/e/Xeid3qDi4c (tai sähköpostitse adele.couavoux@otava.fi

Miksi Suomi pysähtyi? ilmestyy painettuna, e-kirjana sekä Jari Nissisen lukemana äänikirjana. Teos on arvostelu- ja käsittelyvapaa 11.10.  

Haastattelupyynnöt, pdf-vedokset ja arvostelukappaleet: adele.couavoux@otava.fi  

Viestisi

Lisää kommentti