23.05.2025
Kun yläaste alkaa, kaikki muuttuu – Ihan tavallinen Fiona kertoo teinitytön tavallisen ihmeellisestä arjesta

Veera Salmen ja Emmi Jormalaisen runsaasti kuvitettu romaani on suunnattu teineille, jotka innostuvat nopealukuisista teksteistä.

Kun yläaste alkaa, kaikki muuttuu – Ihan tavallinen Fiona kertoo teinitytön tavallisen ihmeellisestä arjesta

Fiona odottaa innoissaan yläasteen alkua ja kavereiden tapaamista. Kun koulu sitten alkaa, pettymys on suuri. Vanhat kaverit ovat kuka missäkin, eikä Fiona tiedä, pitäisikö hänen lyöttäytyä leikkivän Kirsikan vai leuhkojen vapettajien porukkaan.

Fiona tuntee itsensä yksinäiseksi ja eksyneeksi.

Köksäntunnilla alkaa kuitenkin muodostua ihan paras uusi kaveriporukka, ”pikkuoravat”. Pikkuoravien kanssa touhutaan ja hölmöillään, mutta heille voi kertoa myös synkimmät surunsa ja pahimmat pelkonsa.

Pitkän linjan lasten- ja nuortenkirjailija Veera Salmi on ammentanut Ihan tavallisen Fionan tarinaan paljon hänen omalta tyttäreltään, jonka elämää hän on seurannut ja jonka kokemuksia hän on maustanut tarinaksi.

”Yläastevuosina tapahtumat seuraavat toisiaan kiihkeinä, ja kasvaminen lapsesta nuoreksi on hurjaa, outoa, kamalaa ja ihanaakin. Siinä on kaikille samaistumispintaa”, Salmi pohtii.

Hän myös kokee, että oman lapsen yläastekokemuksien seuraaminen tuo väistämättä mieleen myös omat kokemukset vuosien takaa.

Kirjan nimi, Ihan tavallinen Fiona, viittaa koko teoksen ydinajatukseen: vaikka yläasteeseen voi liittyä monenlaisia vaikeita tunteita, kuten yksinäisyyttä tai ahdistusta, ne ovat hyvin tavallisia. Suurin osa tuntee niitä jossakin vaiheessa yläastetaivaltaan.

Ihan tavallinen Fiona on Salmen ja kuvittaja Emmi Jormalaisen kymmenes yhteinen kirja. He aloittivat yhteistyönsä vuonna 2012 suureen suosioon nousseella Puluboin ja Ponin kirjalla, joka oli kummankin esikoisteos.

Ihan tavallinen Fiona aloittaa uuden sarjan ja on suunnattu teineille, jotka innostuvat nopealukuisista teksteistä.

Veera Salmi on kirjoittanut sekä lapsille, nuorille että aikuisille. Salmi tunnetaan mm. Puluboi ja Poni -kirjoistaan sekä Oboi-sarjastaan. Emmi Jormalainen on kuvittanut lukuisia teoksia, mm. Puluboi-kirjoja, satukokoelmia ja sanattomia omakustannekirjojaan.

Haastattelu- ja arvostelukappalepyynnöt sekä lisätiedot: anni.gullichsen@otava.fi

Viestisi

Lisää kommentti

Liittyvät kirjailijat

Liittyvät teokset