2

Tilkkanen terapiaa

Rohkaisua, lohtua ja huumoria sopivina suupaloina elämän eri hetkiin.

Pieni suuri kirja jättisuosion saavuttaneen Cup of Therapy –someilmiön tekijöiltä.

ISBN: 978-951-1-31545-2

Julkaisukuukausi: 10.2017

Kirjastoluokka: 84.2

Kustantamo: Otava

Asiasana:  Antti Ervasti Matti Pikkujämsä Otava

Kuva kirjailijasta Matti Pikkujämsä

Matti Pikkujämsä

Kuvittaja Matti Pikkujämsä (s. 31.10.1976 Oulussa) pääsi ylioppilaaksi 1995, minkä jälkeen hän ryhtyi opiskelemaan graafista suunnittelua Taideteollisessa korkeakoulussa. Freelancerkuvittajana hän on toiminut vuodesta 1999 alkaen.

Pikkujämsä tunnetaan paitsi lastenkirjakuvituksistaan, myös kirjankansista ja lehtikuvituksista. Hänen töitään on julkaistu mm. Helsingin Sanomissa, Annassa, Imagessa, Pirkassa ja KG-lehdessä. Pikkujämsä on tehnyt kuvia myös mainostoimistoille ja erilaisiin kampanjoihin. Viime vuosina Pikkujämsä on suunnitellut tekstiilejä Kaunisteelle ja Lapuan Kankureille.

Matti Pikkujämsän ronskilla siveltimellä maalatut, sympaattiset ihmis- ja eläinhahmot henkivät leikkimieltä ja huumoria. Hänen kuvansa ovat helposti tunnistettavia. Pelkistämisen taito, rohkea tyylittely ja vahva väripaletti ovat ominaista Pikkujämsää.

Pikkujämsä on kuvittanut yli 10 lastenkirjaa, mm. Jukka Itkosen lastenrunokirjoja ja Anna-Mari Kaskisen lastenkertomuksia.

Matti Pikkujämsän kuvituksia on ollut esillä yksityis- ja yhteisnäyttelyissä, mm. Bratislavan biennaalissa 2011.

Koko tuotanto

  • Vauhtipyörä – Meidän lasten runot, runoantologia, toim. Sanna Jaatinen, 2002 Otava
  • Niina Pitkänen: Himasta – Käsikirja itsenäiseen elämään, 2004 Otava
  • Reetta Niemelä: Makkarapiruetti, proosarunoja, 2005 Otava
  • Mikko Aarne – Mia Kankimäki: Lapselliset – Kirja vauvalle ja vanhemmille, 2005 Otava
Kirjailijan sivulle