2

Puppiduu

Hulvattomassa chiclit-romaanissa sisustussuunnittelija Jane saa unelmien urakan: ränsistynyt rantahotelli idyllisellä Enkeltensaarella on tarkoitus nostaa uuteen kukoistukseen.

Jane on vuosikausia loihtinut työkseen baarikonsepteja bilekansalle. Menetettyään elämänsä rakkauden hän ei kuitenkaan ole jaksanut tehdä työtään sydämellä. Mutta tänä kesänä lähtevät liikkeelle uudenlaiset energiat – niin Janen elämässä kuin koko saarella, missä asustaa niin enkelibongareita ja sokerileipureita kuin eräs epäilyttävän vilkkusilmäinen munkki. Ja kun hotellin avajaisten aika koittaa, joukkoon liittyy vielä peräti kolme Marilyn Monroeta.

Aurinkoinen chicklit-paketti pursuaa hyväntuulista kesäromantiikkaa.

ISBN: 978-951-1-29707-9

Julkaisukuukausi: 03.2016

Kirjastoluokka: 84.2

Kustantamo: Otava

Asiasana:  Laura Paloheimo Otava

Kuva kirjailijasta Laura Paloheimo

Laura Paloheimo

Laura Paloheimo (s. 1971) teki vuosikaudet pitkää päivää showtanssijana mm. Aira Samulinin Rytmikkäät-ryhmässä ja Marco Bjurströmin Step Up -tanssiryhmässä. Tauoilla takahuoneissa hän ahmi kirjoja ja kirjoitti tarinoita. Paloheimo on opiskellut kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa ja Oriveden opiston Vapaassa kirjoittajakoulussa. Hän on kotoisin Klaukkalasta, esikoisromaaninsa maisemista, mutta asuu nykyisin Helsingissä.

Kirjailijan kotisivu

Koko tuotanto

  • Klaukkala, 2012 Otava
  • OMG, 2013 Otava
  • Mama Mojo, 2014 Otava
  • Puppiduu, 2016 Otava
...
Kirjailijan sivulle