2

Lapsuus

Alkuteos: Barndom

ISBN: 978-951-1-23904-8

Julkaisukuukausi: 11.2009

Kirjastoluokka: T 84.2

Kustantamo: Otava

Asiasana:  Bo Carpelan Otava Seven

Kuva kirjailijasta Bo Carpelan

Bo Carpelan

Edesmennyt Bo Carpelan (1926 – 2011) oli maamme huomattavimpia ruotsinkielisiä kirjailijoita. Hänen laajaan tuotantoonsa kuuluu runoja, proosaa, lasten- ja nuortenromaaneja.

Carpelan työskenteli myös kriitikkona ja kääntäjänä.

Carpelanin lyriikan tunnuspiirteiksi on usein mainittu etäisyys ja hiljaisuus, yksinkertainen kirkkaus ja tiiviiden tunnelmien välähdyksenomaisuus, jo elettyyn hetkeen palaaminen.

Bo Carpelan sai kirjailijauransa aikana lukuisia palkintoja mm. useaan kertaan kirjallisuuden valtionpalkinnon, Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon 1977, Ruotsin akatemian pohjoismaisen palkinnon 1997 sekä ruotsalaisen Pilot-palkinnon 1998.

Finlandia-palkinto myönnettiin hänelle kaksi kertaa; vuosina 1993 ja 2005.

Vuonna 2007 hänelle myönnettiin merkittävä eurooppalainen kirjallisuuspalkinto Le Prix Européen de Littérature.

Carpelanin teoksia on käännetty pohjoismaisten kielten lisäksi saksaksi, englanniksi, puolaksi, ranskaksi, gujaratiksi, venäjäksi, kreikaksi, hollanniksi, viroksi, kiinaksi, unkariksi ja espanjaksi.

Koko tuotanto

  • Som en dunkel värme, runoja, 1946 Schildts
  • Du mörka överlevande, runoja, 1947 Schildts
  • Variationer, runoja, 1950, Schildts
  • Minus sju, proosarunoja, 1952, Schildts
  • Objekt för ord, runoja, 1954 Schildts
  • Landskapets förvandlingar, runoja, 1957 Schildts
  • Anders på ön, lastenromaan...
Kirjailijan sivulle