Karkumatka

Joskus on vain pakko lähteä.

Onneksi Piillä on selvä suunta.

Pois, sanoo Piin jokainen askel, sillä tänään Pii on päättänyt lähteä karkuun kodin tuttuja juttuja. Askeleet johdattavat hänet ihmeelliseen Pensionaatti Paradaisiin, jossa voi tapahtua mitä tahansa. Siellä asuu yllättäen Piin vanha tuttu, mutta myös eläinhuppariin pukeutuva Peik, joka ei oikein osaa jutella ihmisten kanssa. Mutta Peik saa Pii vatsassa tuntumaan siltä kuin sinne olisi uinut parvi pieniä kaloja.

Karkumatka on kertomus lähtemisestä ja löytämisestä, kohtaamisesta ja luopumisesta, ensimmäisestä ihastumisesta ja matkasta joka on vain tehtävä.

ISBN kovakantinen kirja: 978-951-1-32712-7

Julkaisupäivä: 30.05.2019

48 sivua (kovakantinen kirja)

Kirjastoluokka: L 84.2

Avainsana:  Inka Nousiainen Lasten ja nuortenkirjat Satu Kettunen

Kuva kirjailijasta Satu Kettunen

Satu Kettunen

Satu Kettunen (s.1979) on Joensuulaislähtöinen, Helsingissä asuva kuvittaja ja kuvakirjailija. Hän on valmistunut Aalto yliopistosta taidekasvattajaksi, ja sitä ennen opiskellut myös vaatesuunnittelua. Hänen esikoiskuvakirjansa Otso Aarnisen salaperäinen seikkailu palkittiin Rudolf Koivu -palkinnolla, ja hänen ja Inka Nousiaisen Yökirja valittiin ehdolle Pohjoismaiden neuvoston lastenkirjapalkintoon. Kettunen kuvittaa niin omia kuin muiden kirjailijoidenkin tarinoita, ja työskentelee laajasti kuvituksen alalla.

Lisää tietoa Sadusta löydät täältä: www.satukettunen.com

Koko tuotanto

  • Otso Aarnisen salaperäinen seikkailu, 2014 Tammi
  • Yökirja (kirj. Inka Nousiainen), 2015 Tammi
  • Olematon Olga (kirj. Inka Nousiainen), 2018 Otava
  • Karkumatka (kirj. Inka Nousiainen), 2019 Otava
  • Aarteitani Suomesta – My favourite Finnish things, 2021 Otava, suom. Mia Spangenberg
...
Kirjailijan sivulle
Kuva kirjailijasta Inka Nousiainen

Inka Nousiainen

Inka Nousiainen (1976) on mm. Topelius- ja Savonia-palkinnoilla palkittu kirjailija ja sanoittaja.

Inka Nousiaisen ja Satu Kettusen Yökirja valittiin ehdolle Pohjoismaiden neuvoston lastenkirjapalkintoon.

 

Koko tuotanto

  • Kivienkeli, Otava 1993
  • Kiinalaiset kengät, Otava 1996
  • Seitti, Otava 1998
  • Kaksi kevättä, Otava 2001
  • Karkkiautomaatti, Otava 2003
  • Arvaa ketä ajattelen, WSOY 2007
  • Tahdoin sinut, totuuksia ja tehtäviä hääjuhlaan, WSOY 2009
  • Kirkkaat päivä ja ilta, Siltala 2013
  • Yökirja (kuv. Satu Kettunen) Tammi 2015
  • Suvin talvi, yhdessä Suvi Teräsniskan kanssa, Otava 2017
  • Olematon Olga (kuv. Satu Kettunen), Otava 2018
  • Karkumatka (kuv. Satu Kettunen), Otava 2019
...
Kirjailijan sivulle