Tiina Paju
Tiina Paju (s. 5.6.1959 Tampereella), TaM (Media Lab, Taik 2005), medianomi (3D, Metropolia AMK 2017). Tiina Paju on sarjakuvantekijä ja kuvittaja ja tehnyt kuvituksia kirjoihin, oppikirjoihin sekä aikakauslehtiin että verkkojulkaisuihin. Kuvantekijänä Paju on osallistunut lukuisiin näyttelyihin.
Paju on julkaissut piirtäjänä sarjakuvia eri käsikirjoittajien kanssa (Bahar Tokat , Helena Hyvärinen, Sari Luhtanen). Paju on myös kirjoittanut sarjakuvaa (mm. albumi Uutisista hyvää iltaa, julk. Suuri Kurpitsa 2022). Tunnetuin yhteistyö on Luhtasen käsikirjoittama Maisa & Kaarina (Anna-lehti 1987-2015). Paju ja Luhtanen palkittiin Suomen Sarjakuvaseuran Puupää-hatulla vuonna 2019. Tiina Paju on saanut myös Helsingin kaupungin tunnustuspalkinnon (2015).
Totuus Tarusta - Täydellisen mokaamisen taito
Angela rakasti diskoa, minä rakastin juonittelua. Yhdistämällä nämä kaksi asiaa minä tekisin Angelan haaveen tyhjäksi. Voittaisin itselleni diskon pääpokaalin (parhaan puvun palkinnon tai Ronin, mutta mieluiten molemmat!) Angelan nenän edestä.
Juonittelussa on se vika, että pitäisi koko ajan ottaa huomioon TOSI MONTA asiaa, jotta pysyisi itse kärryillä. Minun piti ehdottomasti hioa vielä tekniikkaani. Ja sehän oli tuttua kuulantyönnöstä, koutsihan aina vouhotti mielikuvaharjoittelusta.
Kunhan Peikko ei vain ilmestyisi sotkemaan suunnitelmia!