Pekka Ervasti

https://otava.fi/wp-content/uploads/2016/06/Ervasti_Haapala2010_1.jpg

Pekka Ervasti (s. 28.4.1955 Rovaniemi) työskentelee politiikan toimittajana Suomen Kuvalehdessä. Ervasti on työskennellyt toimittajana Koillissanomissa (Kuusamo), Helsingin Sanomissa, Ilta-Sanomissa ja Nelosen Uutisissa. Hän on käynyt Sanomain toimittajakoulun 8. kurssin ja opiskellut journalismia Yhdysvalloissa Etelä-Dakotan yliopistossa.

2

Tiitinen

Suojelupoliisin johtajan ja kansanvallan taustavaikuttajan odotetut muistelmat

Seppo Tiitinen johti presidentin ohjauksessa Suomen vastavakoilua 1980-luvulla, jolloin Helsingissä kuhisi idän ja lännen agentteja ja korruptio rehotti idänkaupassa. Hän näki ja koki kuumia tilanteita ja kriisejä, joista ajan tavan mukaan vaiettiin. Tiedustelun rintamavastuussa ei ollut varaa virheisiin.
Eduskunnan pääsihteerinä toimiessaan Tiitinen piti tasavallan poliittista eliittiä kurissa ja nuhteessa, ja oli keskeinen vaikuttaja perustuslakiuudistuksissa, jolla Suomea sopeutettiin EU-aikaan.