Lauri Tähkä
Lauri Tähkä (s. 9.11.1973) on Suomen suosituimpia muusikoita ja lauluntekijöitä. Lisäksi hän on mm. suunnitellut Vallila Interiorille kankaita ja kuoseja. Hänellä on myös ravintolakokin koulutus.
Hellannupit kaakkoon
Ruokaa rakkaudella. Kelpaa myös teineille.
Tunnettu muusikko on myös ravintolakokin koulutuksen saanut innokas ruoanlaittaja. Laurin ruokaohjeet ja lempireseptit tarjoavat uutta sykettä kotiruokaan. Tähkän johdolla pääsemme maistelemaan esimerkiksi Laten nuudelikanaa, smoothieita, toscakaakkua ja nutellalättyjä.
”Kokoontuminen ruokapöydän ääreen hyvän ruoan ja kuulumisten kanssa on yhdistävä ja arkea rytmittävä tapa, josta olen pyrkinyt pitämään kiinni. Aina olen puuroni keittänyt ja pöytäni kattanut.”