Khaled Hosseini
Khaled Hosseini on syntynyt 4.3.1965 Kabulissa Afganistanissa. Hänen isänsä oli diplomaatti ja työskenteli Afganistanin ulkoministeriön palveluksessa. Äiti oli historian ja persiankielen opettaja kabulilaisessa oppikoulussa. Vuodet 1970-73 perhe asui Teheranissa, jossa isä työskenteli Afganistanin suurlähetystössä. Vuodesta 1976 asemapaikka oli Pariisi.
Neuvostoliiton miehitettyä Afganistanin 1978 perhe oli Pariisissa. Perhe sai poliittisen turvapaikan Yhdysvalloista ja he muuttivat Kaliforniaan San Josehen syksyllä 1980. Aluksi he elivät sosiaaliturvan ja hyväntekeväisyyden varassa. Isä työskenteli erilaisissa tehtävissä, mm. autokoulun opettajana, ja pystyi melko pian elättämään perheensä.
Khaled Hosseini suoritti vuonna 1988 loppututkinnon Santa Claran yliopistossa pääaineenaan biologia. Sen jälkeen hän opiskeli Kalifornian San Diego -yliopistossa ja valmistui lääkäriksi vuonna 1993.
Khaled Hosseini asuu Kaliforniassa ja työskentelee sisätautilääkärinä. Hän on naimisissa, perheessä on kaksi lasta ja kotikielenä on persia. Khaled Hosseini kävi Afganistanissa ensimmäisen kerran 27 vuoden jälkeen keväällä 2003.
Hosseinin esikoisromaani Leijapoika, tarina kahden kabulilaispojan ystävyydestä, on ollut maailmanmenestys. Kirjaa on myyty jo lähes 10 miljoonaa kappaletta ja sen pohjalta on tehty elokuva. Leijapoika-elokuvan Suomen ensi-ilta on helmikuussa 2008. Kirja on saatavissa SEVEN-pokkarina.
Hosseinen toinen romaani Tuhat loistavaa aurinkoa kietoo yhteen kahden afganistanilaisnaisen kohtalot. Vangitseva tarina sijoittuu Afganistanin lähihistoriaan. Se kattaa yli kolmekymmentä vuotta kuvaten sekä sotaa Neuvostoliittoa vastaan että talebanin hirmuhallinnon. Naisten osa kaiken keskellä on kurjista kurjin. Tuhat loistavaa aurinkoa saa lukemaan Afganistania koskevat, edelleen huonot uutiset uusin silmin. Yhtäkkiä Afganistan ei ole vain sotatanner "siellä jossain" vaan ihmisten kotimaa, rakkain paikka maailmassa.
Ja vuoret kaikuivat
Syksyllä 1952 Saboor-niminen mies matkaa Kabuliin Abdullah-pojan ja parivuotiaan Pari-tyttärensä kanssa. Isä on mennyt uusiin naimisiin, sillä hänen vaimonsa on kuollut synnyttäessään Paria. Abdullah on Parille enemmän vanhempi kuin veli. Hän on valmis tekemään sisarensa vuoksi mitä tahansa.
Kabulissa heitä odottaa kuitenkin kohtalo, jota kumpikaan ei ole voinut aavistaa, ja heidän elämänsä saa aivan uuden suunnan. Kuinka häilyvä on oikean ja väärän raja? Kumpi on tuskallisempaa, etsiä juurensa tunteakseen itsensä vai yrittää unohtaa?