Kai Vaalio (s. 1986) valmistui vuonna 2005 Lahden käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksesta audiovisuaalisen viestinnän perustutkinnon kera. Lahden Muotoiluinstituutista Vaalio valmistui vuonna 2018 graafiseksi suunnittelijaksi.
Näiden kahden koulun välissä hän ehti työskennellä satunnaisten kuvitustöiden lisäksi muun muassa blackjack-diilerinä ja Irlannissa agenttina. Hän on myös omakustanteisesti matkustanut maailmalla 30 maassa, joista hän on kirjoittanut ja kuvittanut yli 900 sivua matkasarjakuvaa. Latinalaista Amerikkaa käsittelevä osa voitti Mondon vuoden 2016 matkakirja -palkinnon.
Vuodesta 2020 asti Vaalio on toiminut lastenkirjojen kuvittajana. Vapaa-aikansa Vaalio viettää videopelien, elokuvien ja kinttupolkujen parissa. Jostakin kumman syystä hän haaveilee vielä jonakin päivänä pääsevänsä Etelänavalle.
Portfolio: https://www.kaivaalio.com/
Koko tuotanto
- Isämies ja räjähtävä kakka, yhdessä Arttu Unkarin kanssa, 2020, Otava
- Isämies ja paha pikkuveli, yhdessä Arttu Unkarin kanssa, 2021, Otava
- Isämies ja hyytävä hypnoosi, yhdessä Arttu Unkarin kanssa, 2022, Otava
- Isämies ja mahdoton aikasolmu, yhdessä Arttu Unkarin kanssa, 2023, Otava
- Isämies ja kaksoisolenkokatastrofi, yhdessä Arttu Unkarin kanssa, 2024, Otava
- Isämiehen idioottimaiset iskäsadut, yhdessä Arttu Unkarin kanssa, 2024, Otava
- Isämies ja salaperäinen nukkemestari, yhdessä Arttu Unkarin kanssa, 2025, Otava
- Lokkimies ja Wonderpöllö – Pönttömörkö, 2025, Otava
- Isämiehen idioottimaiset iskäsadut 2, yhdessä Arttu Unkarin kanssa, 2025, Otava