Juhani Suomi

https://otava.fi/wp-content/uploads/2015/12/suomiw.jpg

Juhani Suomi on syntynyt vuonna 1943 Helsingissä. Opintonsa hän suoritti Helsingin yliopistossa, missä hän väitteli valtiotieteen tohtoriksi 1973.

Helsingin ja Turun yliopistoissa poliittista historiaa opettava professori Suomi kuuluu keskipolven tunnetuimpiin historiantutkijoihin. Teoksissaan hän on keskittynyt selvittämään uusinta poliittista historiaamme. Ulkoasiainministeriön virkamiehenä hän on työskennellyt jo neljättä vuosikymmentä. Siinä roolissa hänet tunnetaan Suomen ulkopoliittisen doktriinin sekä Neuvostoliitto/Venäjän politiikan tuntijana.

Juhani Suomen huomiota herättänyt väitöskirja Talvisodan tausta palkittiin vuonna 1973 vuoden parhaana historiallisena tutkimuksena. Hän sai saman tunnustuksen uudelleen vuonna 2000. Ulkopolitiikkaa ja kansainvälisiä kysymyksiä käsittelevästä tuotannostaan hän on saanut presidentti Urho Kekkosen palkinnon vuosina 1975 ja 2000.

Juhani Suomi on julkaissut alun kolmattakymmentä teosta. Hänen suurtyönsä Urho Kekkosesta kertova elämäkertasarja koostuu kahdeksasta osasta. Ensimmäinen osa Myrrysmies (1986) saavutti lyhyessä ajassa oloissamme harvinaislaatuisen menestyksen. Elämäkertasarjan viimeinen, kahdeksas osa Umpeutuva latu ilmestyi syksyllä 2000.

Juhani Suomi on myös toimittanut ja taustoittanut neliosaisen teossarjan Urho Kekkosen päiväkirjat.

Vuonna 2005 hän aloitti presidentti Mauno Koiviston aikaa peilaavan kirjasarjan. Sen ensimmäinen osa Pysähtyneisyyden vuodet käynnisti myrskyisän keskustelun ja väittelyn tuosta lähihistoriamme taitekohdasta. Sarjan kolmas, vuodet 1986-1987 kattava osa, Kohti sinipunaa ilmestyi helmikuussa 2008.

Juhani Suomen ja Pertti Suomisen yhteinen elämäkertateos Jaakko Valtanen - Tammenlehväkenraali (2008) on puolustusvoimain pitkäaikaisen komentajan laaja henkilökuva.