Johanna Lumme
Johanna Lumme (s. 1990) on kuvataiteilija ja kuvittaja. Helsingissä asuva Johanna Lumme tunnetaan mm. suositun Seikkailujen aapisen kuvittajana. Sarjan edellinen osa Viidakon väki ja suuri muutto oli hänen ensimmäinen oma kuvakirjansa.
Viidakon väki ja myrskyn merkit
Onnistuuko Roope-kettu hätistämään uhkaavan myrskyn? Valloittavan eloisa ja ajankohtainen kuvakirjasarja Viidakon väestä lumoaa pienet lukijat.
Kaikki Viidakkohuvilassa tietävät, että Roope on mestari tekemään keksintöjä. Kun Tuulenpään kaupunkia uhkaa myrsky, muut asukkaat ehdottavat, että Roope voisi keksiä jotakin sen torjumiseksi.
Roope pistää kaikki taitonsa peliin, hän haluaa olla sellainen sankari millaisena muut hänet näkevät. Mutta luonnonvoimiin vaikuttaminen onkin hankalampaa kuin kukaan on kuvitellut. Ja kun ideoita ei synny, Roopen mieli mustenee kuin taivas Tuulenpään yllä.
Voiko epäonnistuminen ollakin onnenpotku?
Ajankohtaista
Alkuvuoden jännittävissä lasten- ja nuortenkirjoissa pääsee hyppäämään turvallisesti yliluonnolliseen
03.02.2023
Siri Kolun pojan unesta syntyi lasten kauhufantasiatrilogia – Yön salaisuus on tarina öisin vaanivista hirviöistä, joita vastaan vanhemmat taistelevat
09.05.2022
Tähtiviltti kokoaa yksiin kansiin rakastetuimmat suomalaiset lastenrunot yli sadalta tekijältä
22.09.2021