Golnaz Hashemzadeh Bonde

https://otava.fi/wp-content/uploads/2017/12/Golnaz-Hademzadeh-Bonde_2_copyright-Karl-Nordlund.jpg

Golnaz Hashemzadeh Bonde syntyi vuonna 1983 Iranissa ja pakeni pienenä lapsena perheineen Ruotsiin. Hän valmistui Tukholman kauppakorkeakoulusta ja johtaa perustamaansa ihmisoikeusjärjestöä.

2

Luontainen käytös

Kirkas ja vahva romaani siitä, miten hoiva tai hoivaamattomuus määrittää ihmisen.

Lily on juuri saanut lapsen. Hänen suhteensa vanhemmuuteen on kuitenkin vaikea. Lapsuuden takaumissa lukija ymmärtää hetki hetkeltä paremmin, miksi näin on.

Romaanissa kuvataan pelkistetysti ja painostavan koskettavasti lasta, jonka on selvittävä, ja aikuista ihmistä, joka kantaa vanhemmuutensa lisäksi taakkaa omasta lapsuudestaan.

Veitsenterävät lauseet ja minimaalisin keinoin rakennetut henkilöhahmot ovat lihaa ja verta. Teos on sivumääräänsä suurempi tutkielma läheisyydestä ja kaiken elävän kunnioittamisesta. Kerronnan kirkkaudella ja eleettömyydellä taituroiva tarina, joka ei jätä rauhaan.