15.07.2025
Jenni Räinän Vaino kuvaa vahvasti ja satuttavan ajankohtaisesti pakenemista tuhon keskellä

Isonvihan aikaan sijoittuva teos kertoo Valpurin pakoretkestä koskemattomassa pohjoisen luonnossa. Vaino on koskettava ja hurja romaani Suomen synkimpien hetkien keskeltä nousevasta toivosta parempaan tulevaan.

Jenni Räinän Vaino kuvaa vahvasti ja satuttavan ajankohtaisesti pakenemista tuhon keskellä

Pohjois-Pohjanmaa vuonna 1715. Valpuri, pienen pirtin tytär Iistä, lähtee kahden pienen veljensä kanssa pakoon venäläisiä, jotka jättävät jälkeensä savuavia kyliä ja silvottuja ruumiita. Valpurin ainoa turva ovat pohjoinen luonto ja toive veljien selviämisestä.

Samaan aikaan seudulle palaa kasakoiden joukossa poika, jonka tehtävä on paljastaa piilot ja tuhota kaikki.

Romaani pitää tiukassa otteessaan ja kuljettaa keskelle isonvihan mustimpia hetkiä, aikaan jolloin luonto oli vielä koskematon mutta ihmisten henki halvempi kuin koskaan.

– Kirja sai alkunsa vuonna 2021, kun aloin tehdä sukututkimusta. Sujahdin nopeasti 1700-luvulle ja ensimmäisen kerran ymmärsin, kuinka raa’asti isonvihan aika koetteli esivanhempieni synnyinseutua. Oikean sukututkimuksen sijaan syntyikin kuvitteellinen sukututkimus. Yksi kirjan kertojista pakenee metsien läpi kotikylääni, Jenni Räinä kertoo.

Vaino pohtii sitä, miten selviämme ajoista vaikeimmista. Mikä saa meidät jatkamaan? Halusin kirjoittaa 1700-luvun alun luonnon, joka oli seudulla pitkälti koskematon ja jonka olemme unohtaneet. Halusin kirjoittaa esiin myös unohdettua sotaa.

Jenni Räinä (s. 1980) on Oulussa asuva kirjailija ja toimittaja. Hän on yksi Tieto-Finlandialla palkitun Metsä meidän jälkeemme -teoksen (2019) kirjoittajista. Hän oli ehdolla palkinnon saajaksi myös Reunalla-kirjalla (2017), ja kiitetty esikoisromaani Suo muistaa (2018) oli Botnia-palkintoehdokas.

Vaino julkaistaan 13.8.2025. Äänikirjan lukee Mirjami Heikkinen.

Haastattelupyynnöt ja pdf-vedokset medialle: jenni.heiti@otava.fi

Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi

Viestisi

Lisää kommentti

Liittyvät kirjailijat

Liittyvät teokset