Evelin Kaskin Hurmos on pitelemätön nykyromaani vallan hurmiollisesta vaikutuksesta, kolmesta yksinäisestä ihmisestä ja yhdestä sinnikkäästä torakasta.
Toimitusjohtaja Herald elää todeksi unelmaansa: Itä-Eurooppaan nousee miljardiluokan kaupunkialue, jossa aika jätättää ja onni on auvoisampaa.
Sofia saa yllätyspotkut mukavasta työstään rautakaupassa. Kun pullojenkeräyksellä ei enää maksa vesijumppaa ja pikkuhousumarkkina on saturoitunut, Sofia joutuu laittamaan likoon kaiken luovuutensa.
Brysselistä Suomeen palannut meppi Foxman_66 odottaa ovensa takana postipakettia kuin ilmestystä.
Evelin Kaskin Hurmos on purevan älykäs ja yhteiskunnallisesti tarkkanäköinen ja hauska nykyromaani.
– Vaikka Hurmos on tyyliltään kaikkea muuta kuin vihainen, se on pohjimmiltaan syntynyt raivosta myöhäiskapitalistisen yhteiskunnan lieveilmiöihin kuten luokkaeroihin, epätasa-arvoon, rakenteelliseen valtaan ja köyhyyteen, Kask sanoo.
– Minua kiinnostaa kysymys, ketkä yhteiskunnassamme käyttävät valtaa ja mitä siitä seuraa. Mielestäni vallankäyttö näkyy romaanissa monellakin tapaa, paitsi ihmisten välisissä suhteissa myös poliittisten instituutioiden tasolla. Se näyttää maailman, jossa tietyt muutosvoimat ovat tulleet Euroopassa vallitseviksi.
Kask on pohtinut vallankäytön eri ilmenemismuotoja myös oman taustansa vuoksi.
– Uskon, että jokainen köyhässä perheessä kasvanut kantaa vaikutukset mukanaan aikuisuuteen, vaikka olisi miten onnistunut reippailemaan ja rakentamaan taloudellista ja sosiaalista pääomaa myöhemmin. Romaanissa työ on ihmisen arvon mitta, kuten se on ollut minunkin perheessäni.
Hurmos käsittelee mustan huumorin sävyttämänä etuoikeuksia, yksinäisyyttä sekä ihmisen kyvyttömyyttä vaikuttaa suuriin kehityskulkuihin. Se on armotonkin lähikuva ihmisen suuruudesta ja pienuudesta.
– Kirja ei ole syntynyt yhdestä oivalluksesta, vaan se on kehittynyt niiden yhteiskunnallisten havaintojen pohjalta, joita olen tehnyt. Henkilöhahmoista ensimmäisenä kehittyi kuva Heraldista, kovaa työtä tekevästä, menestyneestä ihmisestä, jonka kulisseissa kuplii. Kutkuttavan hahmosta tekee kaikki se inhimmillinen haavoittuvuus, mikä ei ole pinnalla. Romaania voi lukea monella tapaa, mutta minulle Herald osoittaa, että myöhäiskapitalismissa ei ole voittajia.
Hurmos on arvosteluvapaa 7.1.2026.
Teos julkaistaan kaikissa formaateissa. Äänikirjan lukee Eero Saarinen.
Evelin Kask (s. 1989) on Virossa syntynyt, Suomessa kasvanut kirjoittaja ja palkittu valokuvaaja. Hänen isänsä suku on Saarenmaalta ja äidin suku Karjalasta ja Ukrainasta. Kask on valmistunut journalistiksi Tampereen yliopistosta ja työskennellyt 15 vuotta journalistiikan, viestinnän ja markkinoinnin parissa. Hurmos on hänen esikoisromaaninsa.
Haastattelupyynnöt ja pdf-vedokset medialle: jenni.heiti@otava.fi
Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi
Viestisi
Lisää kommentti