10.04.2026
Suljettuina olleet päiväkirjat avaavat Helvi Hämäläisen sisäistä maailmaa

Kirjailija Helvi Hämäläinen määräsi testamentissaan päiväkirjansa luovutettavaksi SKS:n kirjallisuusarkistoon, mutta suljettaviksi 25 vuodeksi kuolemansa jälkeen. Päiväkirjat ja lähettämättömät kirjeet avaavat nyt julkaistavassa elämäkerrassa Hämäläisestä puolia, joita hän elinaikanaan halusi piilottaa tai muistaa toisin.

Suljettuina olleet päiväkirjat avaavat Helvi Hämäläisen sisäistä maailmaa

”Helvi Hämäläiseen ei voi painaa leimoja. Hänellä ei ole eheää vakaumusta, jonka voisi tislata esiin hänen teoksistaan, kirjeistään ja päiväkirjoistaan.” Minna Maijala

Helvi Hämäläinen (1907–1998) ehti pitkän elämänsä aikana kokea Suomen historian monet käännekohdat. Nyt julkaistava ensimmäinen kriittinen elämäkerta ei ole vain intiimi kertomus hänestä itsestään ja pitkästä kirjailijanurasta, vaan peilaa yksityisen kautta ajan yhteiskuntaa ja poliittista ilmapiiriä. Hämäläistä on luonnehdittu epäyhteiskunnalliseksi kirjailijaksi, mutta todellisuudessa hän oli kriittinen aikalaistarkkailija, joka kuvasi perheen, rakkauden ja seksin yhteiskunnallisuutta. Kirja nostaa esille muun muassa Hämäläisen sodan aikaisen kansallissosialistisen maailmankatsomuksen, joka merkitsi hänelle radikaalia kauneuden ja järjestyksen tavoittelua. Heti sodan jälkeen Hämäläinen muovasi omaa kirjailijakuvaansa vasemmistohenkiseksi, mutta sodanjälkeisestä Neuvostoliitto-myönteisyydestään Hämäläinen halusi elinaikanaan vaieta.

Teos valottaa Helvi Hämäläisen vaikeaa lapsuutta, joka vaikutti koko hänen elämäänsä. Tunneköyhyyden ja julmuuden keskeltä Hämäläinen löysi kauneudesta sillan toiseen maailmaan, joka oli lyöntien ja karkeuksien ulottumattomissa. Kurjista ja ankarista oloista noussut työläistaustainen Hämäläinen oli kulttuuripiirien ulkopuolelta tullut kirjailija, joka kuvasi säälimättömästi aikansa ihmisiä ja aiheutti skandaalin teoksellaan Säädyllinen murhenäytelmä. Romaanin keskeisen henkilön Arthurin esikuvaksi tunnistettiin Olavi Paavolainen, kirjailija ja kulttuuripersoona, jonka kanssa Hämäläisellä oli kuuluisa rakkausuhde. Hämäläisen kirjeet ja päiväkirjamerkinnät luovat kuvan suhteesta, jossa narsistinen Paavolainen pyrki luokkastatuksensa avulla alistamaan Hämäläisen.

Elämäkerran kirjoittaja Minna Maijala on kirjallisuushistorioitsija ja terapeutti. Hän tekee tarkan tutkielman kauneutta rakastavan ihmisen sisäisestä maailmasta kaikkine ristiriitaisuuksineen. ”Terapeuttinen työ ja elämäkertojen kirjoittaminen eivät lopulta ole kovin kaukana toisistaan. Molempien ytimessä on kunnioittava, mutta radikaali rehellisyys.” Minna Maijala

Helvi Hämäläinen – Kauneudenrakastaja ilmestyy painettuna sekä e- ja äänikirjana. Teos on arvostelu- ja käsittelyvapaa 23.4.

PDF-vedokset ja haastattelupyynnöt: ilmo.muuronen@otava.fi

Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi

Viestisi

Lisää kommentti

Liittyvät teokset