In English
Reetta Niemelä

Reetta Niemelä

Reetta Niemelä (s. 1973 Turussa) on julkaissut runoja ja lastenkirjoja. Hän on toteuttanut lukuisia sanataidepajoja ja esiintynyt päiväkodeissa ja kouluissa ympäri Suomen. Hän oli useita vuosia turkulaisen erityiskoulun C. O. Malmin koulukirjailija. Niemelä on osallistunut myös hankkeeseen, jolla edistetään lasten ja nuorten sanataidekasvatusta ja suomen kielen opetusta Venäjällä.

Niemelä on turkulaisen kirjoittajayhdistys Kapustarinnan perustajajäseniä. Hän on toiminut yhdistyksen kirjallisuuslehti Lumoojan toimittajana. Niemelä aloitti lastenkirjallisuuslehti Vinskin päätoimittajana vuonna 2012.

Reetta Niemelä harrastaa taijia, sauvakävelyä, juoksemista, hevosia ja ratsastusta, mehiläishoitoa, puutarhanhoitoa sekä marjastusta silloin, kun sen aika on.

Koko tuotanto

  • Joen huoma on aina valoisa, runoja, 1997, Kaarinan kaupunki
  • Miljan kesä (kuvittaja Leena Lumpeen kanssa), 2002, Otava
  • Miljan talvi (kuvittaja Leena Lumpeen kanssa), 2002, Otava
  • Miljan syksy (kuvittaja Leena Lumpeen kanssa), 2003, Otava
  • Miljan kevät (kuvittaja Leena Lumpeen kanssa), 2004, Otava
  • Miljan puutarha (kuvittaja Leena Lumpeen kanssa), 2005, Otava
  • Makkarapiruetti, kuvitus Matti Pikkujämsä, 2005, Otava
  • Miljan kaupunki (kuvittaja Leena Lumpeen kanssa), 2007, Otava
  • Milja nikkaroi (kuvittaja Leena Lumpeen kanssa, työohjeet Erkki Mäkiö), 2009, Otava
  • Kakaduu!, kuvitus Inna Hirvonen, 2009, Ntamo
  • Sinisen Kärpäsen Sirkus (kuvittaja Salla Savolaisen kanssa), 2010, Otava
  • Tikkumäen talli, kuvakirja (kuvittaja Salla Savolaisen kanssa), 2011, Otava
  • Heppastelua, kuvitus Marjo Nygård, 2012, Lasten Keskus
  • Tikkumäen koirat, kuvakirja (kuvittaja Salla Savolaisen kanssa), 2013, Otava
  • Omat hevosystäväni – Tikkumäen talli, täytettävä kirja (kuvittaja Salla Savolaisen kanssa), 2013, Otava
  • Ystäväni Uljas – Tikkumäki, lastenromaani (kuvittaja Salla Savolaisen kanssa), 2015, Otava
  • Tikkumäen ponileiri – Tikkumäki, kuvakirja (kuvittaja Salla Savolaisen kanssa), 2015, Otava
  • Uljas ja kadonnut koira – Tikkumäki, lastenromaani (kuvittaja Salla Savolaisen kanssa), 2016, Otava
  • Siiran sirkusmatka, kuvakirja (kuvittaja Salla Savolaisen kanssa), 2017, Otava

Palkinnot

  • Runo-Kaarina -palkinto 1997
  • Suomen Kirjailijaliiton esikoiskirjapalkinto 1997
  • Aboa-palkinto 2007
  • Varsinais-Suomen taidepalkinto 2008
  • Kaarina Helakisa -palkinto 2011
  • Suomen sanataideopetuksen seuran palkinto vuoden 2011 sanataideteolla

Käännökset

http://oga.otava.fi/authors/reetta-niemela/