In English
Lars Saabye Christensen

Lars Saabye Christensen

Lars Saabye Christensen on syntynyt 21.9.1953 Oslossa, missä hän asuu jälleen muutaman pohjois-Norjassa vietetyn vuoden jälkeen. Hän kertoo olevansa nimenomaan oslolainen kirjailija, kaupunki on hänelle tärkeä.

Christensen on Norjan arvostetuimpia nykykirjailijoita.  Hän on julkaissut kymmenkunta romaania, lähes kaksikymmentä runokokoelmaa, novellikokoelmia, näytelmiä, kuunnelmia, televisiokäsikirjoituksia sekä kaksi elokuvakäsikirjoitusta. Christensen on esiintynyt vuodesta 1993 Norsk Utflukt –yhtyeen kanssa. Se on julkaissut kaksi cd-levyä.

Christensen debytoi kirjailijana vuonna 1976 runokokoelmalla Historien om Gly. Sitä ennen hän oli kirjoittanut Dikt och datt -undergroundlehteen. Ensimmäinen romaani, Amatören, ilmestyi 1977.Christensenin läpimurto oli vuonna 1984 ilmestynyt romaani Beatles. Se kertoo neljästä esikaupunkilaispojasta, joille rock-yhtye Beatles on uskonto ja elämäntapa.

Christensenin Velipuoli (Halvbroren, 2001) on värikäs sukukronikka ja pojan kasvukertomus 50- ja 60-luvun Oslosta. Teos palkittiin Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnolla vuonna 2002 ja se on saanut myös mm. Norjan kirjakauppiaitten ja lukijoiden palkinnot sekä Finlandia-palkintoamme vastaavan Brage-palkinnon. Velipuoli on ollut valtava myyntimenestys. Yksinomaan Norjassa sitä on myyty noin 300 000 kappaletta. Romaanin oikeudet on myyty 20 maahan.

Christensenin viimeisin romaani Malli (Modellen, 2005) on syvän moraalinen kertomus sokeutuvasta kuvataiteilijasta, joka tekee sopimuksen paholaisen kanssa.

Suomennetut teokset

  • Velipuoli, Otava 2003, suom. Katriina Savolainen (Halvbroren, 2001)
  • Malli, Otava 2006, suom. Katriina Savolainen (Modellen, 2005)